Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työharjoittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Työharjoittelu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Lähdön aika - Hyvästi Espanja!


On vihdoin aika haikein mielin jättää hyvästit kahden kuukauden työharjoittelulle. Ikävä tulee näitä ihmisiä täällä ympärillä. Kotipuolessa Sonian ja hänen poikansa kanssa on tullut rupateltua milloin mistäkin. Apua on aina saanut kunhan on kysynyt. Työpaikalla on kerrottu Suomen meiningeistä ja erilaisista tavoista. Suomessahan ei ole jääkarhuja paitsi eläintarhassa, toivottavasti eivät Ranuan livevideosta käsittäneet väärin vaikka yritin selittää.. 😅

Kahdessa kuukaudessa on oppinut paaaljon uusia asioita. Ehkä jopa liiankin paljon kerralla! Ihmisten kunnioitus ja hymyssä suin kulkeminen on avainasia itselläni ollut täällä. Motivaatiota työn kautta on saanut lisää ja olikin hirveä hyvästellä mukavat työtoverit.


Perus toimistomeininkiä


Onneksi matkaan on sisältynyt paljon reissailuakin, ettei aivan Sevillan maisemiin ole tullut jymähdettyä paikoilleen. Malaga, Benalmadena, Cadizin karnevaalit, Ronda ja Setenil ovat muistossa pysyvästi. Laitan tähän alle vielä viimeisimmän videon täältä Espanjasta.


Huomenna on aika suunnata Sevillan lentokentälle ja jättää viimeiset hyvästit rakkaaksi tulleelle kaupungille. Amsterdamin lentokentällä pitää odottaa seitsemän tuntia jatkolentoa, joten suurin piirtein keskiyöllä kone laskeutuu Helsingin lentokentälle.

Suosittelen lämpimästi hakemaan Allianssin nuorisovaihtoon jos vain innostusta ja uskallusta on! 😊 
Meidän projektin nimi oli Ready for Life, ja sitä se tosiaan on.


Me encanta Sevilla tanto, nos vemos pronto! 💗

- Sami Koskimäki -


tiistai 28. helmikuuta 2017

Karnevaalin huumaa


Hellurei taas piiiiiiiiiitkästä aikaa!

Ensimmäinen kuukausikin on jo mennyt ohi täällä viheltäen ja seuraava vielä edessä. Päätimme lähteä muiden harjoittelijoiden kanssa Cádizissa järjestettävään karnevaalitapahtumaan, jonne ostimme liput paikallisen opiskelijoille ja harjoittelijoille tarkoitetun järjestön kautta. Bussilla matkaa Sevillasta Cádiziin kesti puolitoista tuntia.

Samira ilmoittautui mukaan karnevaaleihin

Roskia hulluna joka puolella alueella

Cádizin karnevaalit on tosiaan joka vuosi 11 päivää kestävä Andalusialainen tapahtuma. Tarkoituksena on pitää hauskaa ja pukeutua hassuihin asuihin. Karnevaaleissa meidän aikana näimme ties miten eriskummallisia asukokonaisuuksia ja hauskoja persoonia.

Lauantaina oleva karnevaalipäivä meidän osalta alkoi kuudelta illalla ja päättyi kolmen aikoihin aamulla (viideltä vasta kotona..). Minulla jäi harmittamaan se, että karnevaalimeininki alkoi ahdistamaan ensimmäisen tunnin jälkeen ja koko ajan sai varoa mihin astuu pullonsirpaleiden ja muun roskan takia. Paraatia emme edes nähneet koko tapahtumassa. Kokemuksena kuitenkin ainutlaatuinen ja vähintään kerran koettava.

 

- Sami Koskimäki -

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Reissuvideota Benalmadenasta

Kerroin edellisessä blogitekstissä meneväni Torremolinokseen. Kuten otsikosta saattaakin jo päätellä, muistin paikan väärin vaikka lähellä liikutaankin.


Lähdin ystäväni perheen luokse viikonlopuksi (10.-12.2.) viettämään aikaa ja näkemään Benalmadenan maisemia. Oli mahtavaa mennä Sevillasta junalla Malagaa kohti. Vastassa minua odottikin ihana sateinen ilma.

Parvekkeelta näki suoraan Fuengirolaan
Lauantaina kävimme ostoksilla meren lähettyvillä olevissa putiikeissa. Koko ajan tuli vastaan suomalaisia ja olikin mukava kuunnella vihdoin omaa äidinkieltä muilta ihmisiltä.

Reissusta sain jonkinlaista videomateriaalia aikaan.
Katsotaan mitä seuraavaksi tulee kuvattua..





- Sami Koskimäki -

torstai 9. helmikuuta 2017

Videopostausta Espanjasta

Hellurei!

Mie aattelin nyt vihdoin laittaa videopostausta täältä päin.
Sen verran kommentoin videoon liittyen, että ekassa videossa kuvaan mun arkea täällä.




Antakaa palautetta ja mitä toivoisitte seukkiin videoon? 😊

Kuvaan seuraavan videon Torremolinoksessa jos vain sää sallii ulkokuvailuun!

- Sami Koskimäki -

tiistai 31. tammikuuta 2017

Työharjoittelu alkoi!


Viime viikolla aloitin työharjoittelun ihan mukavissa merkeissä. Tutustuin graafisen suunnittelun toimistossa työskenteleviin ihmisiin ja pääsinkin heti käsiksi tietokonejuttuihin. Ohjaajani Fernando oli ensimmäisinä päivinä pois sairastelun takia. Minua onneksi kuitenkin opasti hänen veljensä ja herra nimeltä Nacho.

En ole pahemmin koskaan välittänyt Mac-tietokoneista, mutta nyt oli pakko totutella. Yritin vaihtaa asetuksista kielen, mutta ehkä se on parempi pitää espanjankielisenä. Ainakin oppii uusia sanoja.

Sain tehtävänannoksi editoida vanhoista flamenco festivaali kuvista otsikot ja kuvat uuteen kansioon sekä etsiä kuvista yksityiskohtia joita voisi käyttää seuraavassa festivaalissa. Työstin samalla eräälle paikalliselle jäätelöfirmalle ja ravintolalle autoa, josta voidaan
myydä suoraan herkkuja asiakkaille.

Minulle sanottiin heti ekana päivänä, että koska olen harjoittelija niin työaikani on 9:30 - 14:00 ilman taukoa. Kyllä täällä toimistohommissa kelpaa olla!

Ajattelin jo sunnuntaina julkaista tämän kirjoituksen, mutta olen ollut kipeänä jo lauantaista lähtien. En ole pystynyt muuta kuin nukkumaan ja yrittää jotenkuten helpottamaan oloa.

En tiedä vielä mitä laitan seuraavaan blogikirjoitukseen, mutta ainakin kuvia tulossa reilusti!


- Sami Koskimäki - 

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

¡Houston, houston tenemos un problema!

Eka viikko - check!



Jatketaan maanantaista, johon päätin ensimmäisen blogitekstini.

Lähdin STEP:in toimistolle, jonka yhteyshenkilö on järkännyt minulle asumisen ja työpaikan tänne Espanjan Sevillaan. Yhteyshenkilöni Inma on tosi mukava ja osaa hyvin englantia. Oli mukavaa päästä vihdoin puhumaan englantia, kun on pitänyt koko ajan kääntäjän avulla puhua espanjaa. Kysyin Inmalta että missähän mahtaisi sijaita lähin kauppa. Suuntasin lähellä olevaan Supermercados MAS:iin. 


Oli hauska huomata miten halpaa espanjalaisissa kaupoissa on verrattuna Suomen kauppoihin. Esimerkiksi kaksi kahden litran pepsipulloa maksoi 1,50 euroa. Mutta tokihan nämä hintaerot johtuvat Espanjan tulotasosta.



Orientaatiotilaisuudessa kävimme muiden lähtijöiden kanssa läpi meidän fiiliksiä majoittautumisesta, karttaa, sääntöjä ja harjoittelun aikataulutusta kokonaisuudessaan.


Kävimme aiemman harjoittelijan, Fabion kanssa pienellä tutustumiskävelyllä ja suuntasimme kahvilaan viettämään hetki aikaa ennen kielikurssin alkamista. Viinilasillisen jälkeen osasi mukavasti rentoutua illan kurssia varten.

Calle Siete Revueltas, työpaikkani ja yhteyshenkilöni toimisto
Meidän kielikurssilla oleva opettaja on aivan huippu. Aluksi kyllä ihmettelin että onpas erikoinen tyyppi, mutta Josélla on tosi omalaatuinen huumorintaju. Tosin, en kyllä tajunnut aluksi sanaakaan mitä hän puhui.. ehkä muutamia sanoja sinne tänne, mutta eiköhän viikossa opi jo tarpeeksi paljon ymmärtämään häntä.

Tiistaina kävin tapaamassa Inman kanssa saman rakennuksen ylemmässä kerroksessa sijaitsevan työpaikkani toimiston väkeä. Työpaikkaohjaajani Fernando kehui lähettämiäni papereitani, jossa kerroin minkälaista työtä olen Suomessa tehnyt ja mitä toivon nyt tulevalta harjoittelulta. Ensiviikolla starttaa työt ja saa nähä mitä tuleman pitää, ainakin valokuvausta olisi luvassa!

Perjantaina oli viimeinen kielikurssipäivä ja jäi kyllä harmittamaan sen suhteen, että olisin mielelläni ollut pitempäänkin Josén opetuksessa. Hänen opetusmetodia oli hyvä ja vaikka menimmekin nopeaa asiasta toiseen niin siinä pysyi hyvin perässä mukana. "Si o Si" -lausahdus jäi erityisesti mieleen Josén tunneista. 😄

José lähti näyttämään meille Sevillan tunnettuja paikkoja ja rakennuksia, joiden nimistä ei itselle jäänyt päähän yhtään mikään.. Mutta onneksi otin kuvia kohteista joita hän meille näytti!

(Klikkaamalla kuvia saat ne suurennettua galleriaksi!)






     





Olisi kiva jos laittaisitte jotain kysymyksiä minulle tuonne kommenttikenttään niin voisin vastata niihin tulevissa blogipäivityksissä. Aion kertoa jossakin vaiheessa, että miten ylipäätänsä päädyin tänne, koska siinäkin oli omat sattumuksensa. Palaillaan asiaan taas seuraavalla viikolla!

- Sami Koskimäki -

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Työharjoittelussa Espanjassa - ensimmäinen tilannepäivitys!





Amsterdamissa seuraavaa konetta odottelemassa
Ensimmäinen viikko Espanjassa lähti käyntiin ja aion kertoa teille ensitunnelmat Espanjan kulttuurista ja eroista Suomeen.

Lähdin sunnuntaina ensin lentokoneella Helsingistä Amsterdamiin, jossa odottelimme neljän muun työharjoittelijan (Anskun, Iidan, Marjaanan ja Päivin) kanssa jatkolentoa Espanjan Sevillaa kohti. Lento meni mukavasti, koska saimme olla vierekkäin ja pelata ajankuluksi korttipeliä. Schipholin kansainvälinen lentoasema oli todella iso ja onneksemme lentokone laskeutui lähelle jatkavaa konetta.



Jatkolento Sevillaan sen sijaan oli mielestäni tosi uuvuttava, koska korvat olivat jo ennestään lukossa ja nyt sattui aivan hirveästi. Emme saaneet vierekkäisiä paikkoja, joten tuli suomalaiselle tyypillinen "hiljainen hetki". Minkäänlaista juotavaa ei tarjoiltu ilmaiseksi eikä pientä välipalaa kuten ensimmäisessä lennossa, mutta se ei haitannut.

Sevillaan päästyämme aloimme jännittämään tuleeko laukkumme ollenkaan, mutta sieltähän ne ensimmäisten joukoissa saapuivat! Lähdimme taksipysäkkiä kohti. Onneksi Ansku osaa puhua Espanjaa ja sai selitettyä mihin menemme. Minut oli sijoitettu suoraan keskustaan kuusi kilometriä muista erilleen. Jälleen hiljainen hetki taksikuskin kanssa..

Maisemat vaihtuivat ja näytti ihan satumaiselta kun valomeri valtasi joka paikkaa. Käännyimme jatkuvasti ja mietin, että pääsemmekö koskaan perille asti. Lopulta menimme tosi ahtaalle kadulle, jossa jouduimme myös kiertelemään koko ajan. Vihdoin pääsimme isäntäperheeni luo.

Vastassa minua ulkona odotti nainen nimeltä Sonia. Espanjalaiseen tuttuun tapaan hän antoi suukot poskille ja opasti minut sisään. Sisällä minua odotti tuntematon mies joka piti minua varmasti hölmönä, kun en tajunnut sanaakaan mitä hän sanoi. Sonia ei itsekään osaa englantia puhua, mutta keksin tosi hauskan keinon! Latasin puhelimeen Google kääntäjän ja laitoin käännöksen espanjasta englantiin. Mies puhui puhelimeen ja sain käännöksen suoraan. Siinä nauroimme tapaukselle ja aloimme kääntäjän välityksellä puhumaan.

"Ruumissäkki"
Talo oli tosi viileä, koska alkoi olemaan ulkonakin jo kylmä. Espanjassahan ei tosiaankaan ole keskuslämmitystä ja ikkunat ovat yksinkertaisia verrattuna Suomen tuplalasi systeemiin. Kengät on muistettava pitää jalassa, koska se on outoa ottaa ne pois (eikä kyllä teekään mieli ottaa pois lattian kylmyyden takia).

Sonian kanssa rupateltuamme hitaasti, mutta varmasti hän esitteli paikkoja minulle. Huoneeni on yksinkertainen ja kaverini nauroivatkin, että mikä ihmeen ruumissäkki huoneesta löytyy (soittakaa apua jos minusta ei kuulu mitään). Pääasia että netti toimii!

Kello läheni yhtätoista ja Sonialla oli soppa kiehumassa. Sopassa oli broileria, pastaa, perunaa ja jonkinlainen tulinen suupala. Espanjassa on epäkohteliasta jättää ruokaa lautaselle, joten otin oletettavasti kovat paineet syömistä kohtaan. Sonia lähti nukkumaan sopan valmistuttua ja jätti minulle lautaselle ruokaa jopa vähän liikaakin.

Ensimmäinen yö nukuttu levottomasti, koska vaikea totuttautua ulkona kuuluvaan meluun ja yläkerran naapurin hääräämiseen yöllä..

Aamulla ensimmäisenä menin suihkuun, joka vaihteli kylmästä lämpimään, mutta se ainakin virkisti ja herätti uuteen päivään. Sonia opasti pannukahvin käytön ja laittoi vaatteet pesukoneeseen ja näytti mihin ne pitää viedä pyykkinarulle kuivumaan. Keitimme liedellä juhla mokkaa ja Sonia joi omaa nescafeetaan.

Latasin itselleni maksullisen sovelluksen, jonka kautta pystyn katsomaan Suomen kanavia suorana ja nauhoitettuna. En voi elää ilman salkkaridraamaa.

Tapasin Sonian pojan, Kristofferin aamulla ja hän aikoi tehdä kopion avaimesta minulle. Hänkään ei osaa englantia, mutta sovellus pelasti jälleen tilanteen!! 😅

Lähden tänään maanantaina matkani yhteyshenkilön orientaatiotilaisuuteen muiden reissulaisten kanssa ja sen jälkeen meillä jatkuu päivä kielikurssilla, josta toivottavasti saan paljon irti. Päivitän tänne luultavasti viikonloppuna viikon tapahtumien kulusta!

Aikamoinen kulttuurishokki, mutta tästä se lähtee käyntiin! En tiedä vielä miten toteutan videota, mutta saatan koostaa materiaalia joko lähdön jälkeen ja tehdä pidemmän pätkän reissusta tai sitten täällä ollessani julkaisen lyhyempiä videoita.

Edit: Kirjoitin tämän tosiaan maanantaina, jatkan stooria luultavasti la-su!

- Sami Koskimäki -