lauantai 19. toukokuuta 2018

Adapteritornio uudistuu ja palaa syksyllä entistä ajankohtaisempana!


Nuorisokanava Hertzilä ja Adapteritornio yhdistyvät Adapteri Mediaksi syksyllä 2018!

Adapteritornio.blogspot.fi on ollut jo vuodesta 2012 yksi Nuorisotiedotuspiste Aaltosen mediatoiminnan käytetyimmistä kanavista. Blogissamme on ollut juttuja paikkakunnan ajankohtaisista puheenaiheista, kirjavinkkejä, mediakerhon tuottamia videoita, keikka-arvosteiluita ja -fiiliksiä, Nuva;laisten ja kerhokävijöiden blogeja sekä Curlyyn kirjoitettuja artikkeleita.

Media elää jatkuvassa muutoksessa, ja etenkin nuorten mediakanavien tulee päivittyä lähes koko ajan. Media menee entistä enemmän pienemmille näytöille ja sosiaalisimmille foorumeille. Esimerkiksi Yleisradio on kehittänyt nuortenpalveluitaan Kioski -brändillä, joka tarjoaa nuorille ajankohtaisimpia ilmiöitä ja yleistietoa Instagramin Stories -osiossa.

Nuorisokanava Hertzilä ja Adapteritornio ovat torniolaisen mediakerhon suurimpia julkaisukanavia, ja molempiin kanaviin materiaalia ovat tuottaneet samat tyypit sekä radion, että tekstin puolelta. Nyt mediakerhon julkaisukanavat ottavat harppauksen eteenpäin, kun ne yhdistyvät uuden Adapteri Median alle!

Adapteri Median uudet kotisivut julkistetaan kesän aikana, ja uutta materiaalia sivuille alkaa tulla jo kesän aikana. Myös Tornion Nuorisotoimen kesätoiminnoissa on mahdollisuus päästä tuottamaan materiaalia uuteen Adapteri Mediaan. Adapterin kotisivujen alle kootaan vinkit alueen parhaista nuorisotapahtumista, ajankohtaisimmista ilmiöistä ja kovimmista radiohaastiksista.

Aaltosen mediakerho siirtyy kesälaitumille 24.5.2018, Nuorisokanava Hertzilän kevätlähetyksen voimin. Keskiviikkoiset mediaduunailut palaavat syksyllä 2018 entistä ehompana! Liity sinäkin Adapteri Staffiin, ja ole osa Suomen pohjoisinta nuorisomedia-toimitusta.

Kaikille on tilaa. Adapteri Mediasta löytyy kyllä tekemistä oli sun juttu sitten kirjoittaminen, radio, valokuvaus, videojutut tai vahva somegame.

Uudistuksesta johtuen blogissa saattaa ajoittain olla katkoksia.



Kesäterveisin
- Rampe



AALTOSEN MEDIALEIRI 2018!

OLETKO 5.-6. LUOKKALAINEN?
Aaltosen medialeiri | 12.-14.6.2018 | 10:00-15:00
Nuorisotiedotuspiste Aaltonen, Länsiranta 9

Medialeirillä pääset tutustumaan monipuolisesti median maailmaan.
Leirillä tutustutaan radiotoimittamiseen, studiokuvaamiseen, vlogeihin ja blogeihin
sekä tottakai somegamen kehittämiseen!

Leiri on maksuton. Leiriläisille tarjotaan välipala jokaisena leiripäivänä.
Leiripaikkoja rajoitettu määrä.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:
Lusku Lukkariniemi
0400 768 604
markku.lukkariniemi@tornio.fi

torstai 5. huhtikuuta 2018

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

HANKIFUTIS

Keminmaan vapaa-aikapalvelut järjesti Hankifutis-tapahtuman Rantatientilalla. Lauvantaina 10.2.2018 klo 17-22.00 Tarkoituksena oli pelata hankifutista ja paistaa makkaraa ja tarjolla oli myös lämmintä mehua.
                                       
Nuorisotila aukesi klo 17.00. Paikalla oli nuoria noin 15hlö, kun kello tuli 17.45, ilmoitimme Mirvan kanssa, että nyt lähdetään ulos pelamaan futista ja paistaan makkaraa. Tapahtui yllättävä liike nuorilta ja kaikki hävisivät, jäljelle jäi vain yksi pyörä.


Grilli tulille ja makkarat grilliin 



Herkullinen makkaran tuoksu valtasi Rantatien tienoon. Tuoksu houkutteli paikalle nuoria, makkarat ja mehut alkoivat täyttää nuorten mahoja.









Siinä lomassa tuli temmeltyä nuorten kanssa.





Haastattelin nuoria Rantatientilasta : Viivi, Nana, Valtteri, Nico, Nea, Kerttu, Nelli ja Henni 

Kysyin kysymyksiä 

       1. Onko tämä paikka hyvä ?
  2. Onko ohjaajat hyviä ?
               3. Mikä tässä paikassa ärsyttää ?
                                    4. Onko hyvä että tämä paikka on teitä varten ?

 Vastauksia nuorilta.

1. On tilaa saisi olla enemmän.
2. Kivoja, hauskoja, mukavia ja parhaita.
3. Isommat tilat, biljardi, uusi pelikonsuli, ja pidempään auki tai auvetta aikaisemmin. 
4.On koska täällä tapaa kavereita ja ulkona on kylmä :)
Kaikki vastaukset olivat yksimielisiä.

KIITOS NUORILLE !

 TERVEISIN : Tomppa :)


Kemi - kaunis kummajainen

Reilu puoli vuotta sitten tapahtui elämäni suurin muutos, kun muutin pois iskän maistuvien murkinoiden ja äidin hellyttävän huolenpidon luota. Suomen viidenneksi suurin kaupunki, Suomen paras pyöräilykaupunki,  merkittävä teknologiakaupunki vaihtui, noh, Kemiin. Kuten monilla muilla - myös minulla oli ennakkoluuloja Kemiä kohtaan. Tässä blogikirjoituksessa kerron hieman kokemuksiani Kemistä, ja usko tai älä, nämä kokemukset ovat suurimmaksi osin positiivisia.

Kun kuulen sanan Kemi, minulla nousee kaksi asiaa heti ylitse muiden: PS Kemi ja Sonata Arctica. Seuraan aktiivisesti suomalaista futista, ja oululainen joukkue AC Oulu on lähellä sydäntä, joten tätäkin kautta PS Kemi on tuttu joukkue. Näiden kahden joukkueen väliltä on jäänyt mieleen erityisesti vuoden 2015 Suomen Cupin ottelu, jossa Oulun maalivahti puski AC:n tasoihin lisäajalla, ja jonka AC voitti myöhemmin rangaistuspotkukilpailussa. Toivottavasti tulevan kauden jälkeen AC Oulu pelaa vieraspelejä Sauvosaaren kentällä. Metallimusiikki taas on lähellä sydäntäni, ja Sonata Arctica on yksi minun lempi bändeistä. Täydenkuun aikana Kemissähän rupeaa soimaan "Fullmoon". Tai sitten kuulen omiani. Oli miten oli. 

"Pääkatsomo huuta HEI, rantakatsomo huutaa HEIHEI!". Sauvosaaren stadion on vielä lumen peitossa, mutta kauden alkaessa kenttä on vihreä ja katsomot täynnä yleisöä hienosti toteutetun kausikorttihaasteen ansiosta.

Muutin tyttöystäni kanssa Kemiin elokuun alussa viime vuonna. Alkuvuosi omalta osaltani meni armeijassa, mikä oli mahtava kokemus. Armeijan aikana hain kouluihin, ja lopulta pääsin opiskelemaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi Tornioon Peräpohjolan Opistoon. Tyttöystäväni taas pääsi opiskelemaan Kemin ammattikorkeakouluun sosionomiksi, jonne myös minä hain, mutta tällä kertaa opiskelupaikkaa ei sieltä irronnut. Ehkä sitten tulevaisuudessa! Opiskelupaikkojen varmistuttua aloimme etsiä asuntoa Kemi-Tornio alueelta, ja Kemistä se nopeasti löytyikin. 


Onneksi Kemistä voi tarvittaessa lähtä nopeasti pois moneen suuntaan.





Ensimmäisistä päivistä alkaen aloimme tutustua tähän kummajaiseen nimeltä Kemi. Kaupunkialue on näppärän pieni, ja siellä oppi kulkemaan helposti. Heti ensimmäisenä päivänä kävin katsomassa PS Kemin kotistadionia, se kiinnosti minua eniten ennakkoon koko Kemin kaupungissa. Eihän se mikään Raatin stadion ole, mutta oikein viihdyttävän oloinen stadion kuitenkin. Erityisesti pääkatsomo on hieno. 
Kemissä on myös hienoja nähtävyyksiä Ouluun menevän moottoritien lisäksi. Kemin kirkko on komea näky, sisäsataman alue on kaunis paikka, varsinkin kesällä ja löytyyhän Kemistä myös Kulttuurikeskus, jossa on mm. taidemuseo ja teatteri. Niin, ja onhan Kemissä myös jokin Lumilinna. 
Ruokailupaikkoja Kemistä löytyy paljon laidasta laitaan. Tosin lähin McDonalds sijaitsee Oulussa, joten jos et voi elää ilman Big Macia ja Sundaeta, älä muuta Kemiin. Hauskin asia Kemin ruokailupaikkoihin liittyen on Kemin Citymarketin viereinen alue, jossa on kolme eri hampurilaisketjua muutamien metrin päässä toisistaan. Siinä on tarjolla hampurilaisia mistä valita. 

Kemin kirkko yllätti minut positiivisesti. Kaunis kirkko!


Vaikka minulla on tapana heittää vitsiä Kemistä, on Kemissä ollut mukava asua. Ja ei, tämä ei ole sarkasmia, vaikka aiemmissa kohin tekstiäni sarkasmia saattaa ilmetä. Kemi on pieni kaupunki, mutta sieltä löytyy monipuolisia palveluita. Ja jos jotain tiettyä asiaa tai palvelua ei löydy, niin Tornio ja Haaparanta ei ole pitkän matkan päässä. Kemissä on kuitenkin Lidl ja Tokmanni, niillähän pärjää vaikka kuinka hyvin.
Kemi on täynnä hienoja asioita, mutta ne vain täytyy löytää. En minäkään ole löytänyt kaikkia hienoja asioita, mutta ei niitä pidä etsimällä etsiäkään. Ne vain tupsahtavat esiin silloin, kun et osaisi aavistaakaan - aivan kuten Kemin tehtaiden tuoksut. Siksi Kemi on yllätyksellinen kaupunki. Siksi Kemi on kaunis kummajainen. 


Tehnyt: Olli Luoto, NUVA17
             







keskiviikko 14. helmikuuta 2018

YSTÄVYYS KOETUKSELLA !




                                                          NYT POISTUTAAN ASIALLISISTA KUVISTA




                O.L JOUTUI KOULUN JÄLKEEN NÄLISSÄÄN BLOGIKUVIIN , KITARA RAUKASTA EI PALJOO JÄÄNYT JÄLJELLE.






JIRISTÄ OIKEIN HUOKUU, KUINKA HÄN NAUTTII OLOSTAAN KAMERAN EDESSÄ...

NO NYT KYLLÄ NAUTITAAN LIIKAA...



TEKIJÄT : TOMPPA & OLLI NUVA 17

112

Tao tästä turvallisuutta päähäsi! Valtakunnallisen 112-viikon kunniaksi tekstistä löytyy turvallisuuteen liittyviä tärkeitä asioita niin koti-, koulu- kuin työympäristöön.


PELASTUSLAITOS


Suomessa toimii 22 pelastuslaitosta, jotka tuottavat 24/7/365 turvallisuuspalveluita kaikkialla Suomessa. Tämän lisäksi Ahvenanmaalla pelastustoimi on poikkeusolojen väestönsuojelua lukuun ottamatta järjestetty maakunnan omalla lainsäädännöllä. Pelastuslaitokset ovat kunnallisia toimijoita eli kunnat omistavat ja maksavat niiden kulut.



PELASTUSLAITOKSEN TULEE HUOLEHTIA ALUEELLAAN:
  1. Pelastustoimelle kuuluvasta ohjauksesta, valistuksesta ja neuvonnasta (turvallisuusviestintä), jonka tavoitteena on tulipalojen ja muiden onnettomuuksien ehkäiseminen ja varautuminen onnettomuuksien torjuntaan sekä asianmukainen toiminta onnettomuus- ja vaaratilanteissa ja onnettomuuksien seurausten rajoittamisessa.
  2. Pelastustoimen valvontatehtävistä.
  3. Väestön varoittamisesta vaara- ja onnettomuustilanteessa sekä siihen tarvittavasta hälytysjärjestelmästä.
  4. Pelastustoimintaan kuuluvista tehtävistä.
Lisäksi pelastuslaitos:
  • voi suorittaa ensihoitopalveluun kuuluvia tehtäviä, jos siitä on sovittu sairaanhoitopiirin kanssa;
  • tukee pelastustoimen alueeseen kuuluvan kunnan valmiussuunnittelua ja varautumista, jos siitä on kunnan kanssa sovittu;
  • huolehtii akuutista öljyntorjunnasta ja muistakin muussa laissa alueen pelastustoimelle säädetyistä tehtävistä.

Kaikki pelastuslaitokset löytyvät myös somesta, 22 Facebookista, 7 Instagramista, 7 Twitteristä, sekä 5 Youtubesta.

HÄTÄKESKUS!

Hätäkeskuslaitoksessa on kolme osastoa:
  • Ohjaus- ja ennakointiosasto
  • Hätäkeskuspalvelut-osasto
  • Tekniset palvelut -osasto
Ohjaus- ja ennakointiosasto vastaa Hätäkeskuslaitoksen hallinnon ja toiminnan suunnittelusta sekä järjestämisestä ja yleisestä ohjaamisesta ja hallintopalveluiden kehittämisestä.
Hätäkeskuspalvelut-osasto vastaa hätäkeskusten operatiivisesta toiminnasta, sen laadusta ja kehittämisestä sekä viranomaisyhteistyöstä. Hätäkeskukset kuuluvat osana hätäkeskuspalvelut-osastoon.
Tekniset palvelut -osasto vastaa operatiivisista tietojärjestelmistä, yleisen tietohallinnon järjestämisestä, käyttö- ja kunnossapitopalveluista sekä teknisten palvelujen kehittämisestä.

112 Suomi sovellus.

Oletko ladannut vielä 112 suomi sovellusta puhelimeesi?

112 numerosta tavoittaa poliisin ja pelastuslaitoksen.

Opi ensiapua Punainen Risti järjestää ensiapukursseja niin yksityisille kuin yrityksillekin. Varaukset ja lisätietoa saat numerosta 020 701 2376 arkisin 9-16 (8,35 snt/puh + 16,69 snt/min) tai sähköpostitse info@punainenristi.fi 


''Se on kansallisvelvollisuus auttaa toista ihmistä hädässä!''

TILANTEITA JOITA VOIT KOHDATA ELÄMÄSSÄSI!


Paleltuminen: 


Kun ihminen on tajuissaan: Soita hätäkeskukseen. Potilaan ruuminlämpötila ei ole laskenut liian alas, jolloin suojataan pää lämpimällä, koska 30% ihmisen kehon lämpötilasta poistuu pään kautta. Tämän jälkeen siirrä potilas sisätiloihin, jos hän ei itse siihen kykene. Poista märät vaatteet ja vaihda ne kuiviin vaatteisiin. Märät ja kylmät vaatteet laskevat kehon lämpötilaa. Anna potilaalle lämmintä juotavaa, kuten mehua tai vettä, ja varmista että potilas pystyy sen juomaan.

Kun ihminen on tajuton: Jos lähellä on paikka, jonne potilas on mahdollista siirtää, tee hätäsiirto. Hätäsiirto tulee tehdä mahdollisimman nopeasti ja hellästi, jotta kylmä veri ei aiheuta sydänkohtausta. Soita hätäkeskukseen. Potilasta tulee tarkkailla koko ajan!!! 


Kylkiasento:


Ei herätettävissä oleva (reagoimaton), normaalisti hengittävä autettava käännetään aina kylkiasentoon hengityksen turvaamiseksi. Tällöin mahdollinen oksennus valuu ulos suusta. Avoimen hengitystien varmistaminen on ensisijaista. Tämä koskee myös autettavaa, jonka epäillään olevan vammautunut (vammapotilas). Autettavaa tulee tarkkailla jatkuvasti ja varmistua siitä, että hän hengittää. Henkilö käännetään toiselle kyljelle 30 minuutin kuluttua, jotta alempi käsi ei vaurioidu.



Elvytys:


Selvitä koti- ja työpaikkasi lähimmät defibrilaattorit. 


Painelu-puhalluselvytyksessä: 

Tarkasta henkilön hengitys. 




Elvytys aloitetaan paineluilla, joita seuraa puhallukset. Painelu-puhalluselvytyksen suhde on 30:2.Paineluissa voi pitää korkeintaan 10 sekunnin tauon kahden puhalluksen toteuttamiseksi. 



Painelu-puhalluselvytys toteutetaan yksin noin 2 minuutin ajan, jonka jälkeen vaihdetaan elvyttäjää. Siirtymät paineluista puhalluksiin tai elvyttäjän vaihtoon tulee tapahtua ”lennossa”, viiveettä. Kun toinen elvyttää, ja jos on mahdollista käyttää defibrilaattoria, toinen asentaa sitä elvytyksen aikana. Vaihto tapahtuu heti iskun saatua.







Lapsen painelu-puhalluselvytys: 


  •  Lasta (alle murrosikäinen) voidaan elvyttää aikuisen rytmillä 30:2. 
  •  Lapsen elvytys aloitetaan aina viidellä (5) alkupuhalluksella, joita seuraa 30 painelua, tämän jälkeen kaksi (2) puhallusta, elvytysrytmi jatkuu 30:2.
  •   Paineluiden syvyys lapsella on vähintään yksi kolmasosa rintakehästä (vauvalla 4 cm, isommalla lapsella 5 cm)



Tukehtuminen:


Vieraan esineen poisto hengitysteistä vaatii ripeitä ensiaputaitoja.
Tunnista nopeasti hätätilanne. Jos auttajia on useita, joku heistä soittaa välittömästi 112 samalla kun toinen aloittaa ensiavun antamisen.

Aikuisen kohdalla toimi näin:


Taivuta autettavan ylävartaloa alaspäin tukien vartalosta. Lyö sen jälkeen kämmenellä napakasti 5 kertaa lapaluiden väliin.


Mikäli vierasesine ei poistu nielusta ja olet paikalla yksin, soita 112.

Jatka ensiapua puristus- eli Heimlichin-otteella. Asetu autettavan taakse ja aseta toinen kätesi nyrkissä autettavan pallean alle. Tartu nyrkkiin toisella kädelläsi. Nykäise rivakalla otteella taakse- ja ylöspäin. Toista nykäisyt tarvittaessa viisi kertaa.



Mikäli tuke ei poistu, vuorottele 5 lyöntiä lapaluiden väliin, 5 nykäisyä. 

Aloita elvytys, jos henkilö menee tajuttomaksi eikä hengitä normaalisti. Ilmoita muuttuneesta tilanteesta hätäkeskukseen.

Ota pieni lapsi syliin siten, että hänen päänsä on vartaloa alempana. Isompaa lasta voi taivuttaa eteenpäin siten, että pää on alaspäin. 

Lyö kämmenellä napakasti, mutta varovasti 5 kertaa lapaluiden väliin. (Sovita lyönnit lapsen kokoon.) 

Mikäli olet yksin, eikä tuke ole poistunut lapsen nielusta, soittaa nyt hätänumeroon 112. 

Jatka auttamista puristus- eli Heimlichin otteella. Aseta pieni lapsi selälleen syliisi, paina sormilla rintalastan päältä sen verran, että rintalasta joustaa alaspäin (Kuva 4). Toista tämä viisi kertaa. Isommalla lapsella voidaan käyttää puristusotetta kuten aikuisella.

Mikäli tuke ei poistu, jatka vuorottelemalla 5 lyöntiä lapaluiden väliin, 5 nykäisyä ylävatsalle / painelua rintakehällä. 

Aloita elvytys, jos lapsi menee tajuttomaksi, eikä hengitä normaalisti. Ilmoita muuttuneesta tilanteesta hätäkeskukseen.



Lapsen kohdalla toimi näin: 
Näin autat lasta (alle murrosikäinen), jolla on vierasesine hengitysteissä Tunnista nopeasti hätätilanne. Jos auttajia on useita, joku heistä soittaa välittömästi 112 samalla toinen aloittaa ensiavun antamisen. 


Kylmä, Koho, Kompressio (KKK):


Oireet:                                  

  • Kipu, turvotus.

  • Mahdollinen virheasento.

  • Mustelma.

  • Raajaa ei voi käyttää normaalisti.                                                          

Ensiapu:

  • Purista tai paina vammakohtaa käsin välittömästi.

  • Jäähdytä kylmällä noin 15 – 20 minuuttia. Älä laita kylmää suoraan paljaalle iholle.

  • Sido vammakohdan ja kylmän ympärille tukeva side.

  • Toimita loukkaantunut tarvittaessa lääkäriin.

  • Mikäli nivel on pois paikaltaan, se jätetään virheasentoon ja loukkaantunut toimitetaan lääkäriin. Nivel tuetaan mahdollisimman liikkumattomaksi kuljetuksen ajaksi.

  • Tarvittaessa soita 112.



Verenvuoto:


Ulkoisessa verenvuodossa vuotokohtaa painetaan verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Jatkotoimenpiteenä vuodon tyrehdyttämiseen voidaan käyttää sidosta. Raajan kohottamisesta ei ole osoitettu olevan hyötyä. Valtimorunkojen painamista ei suositella. Pieniin haavoihin tai ruhjeisiin kylmähoito voi tehota.Ulkoisessa verenvuodossa painetaan suoraan vuotokohtaan. Haava sidotaan. Raajaa ei tarvitse kohottaa.

Hemostaattisia sidoksia (verenvuotoa tyrehdyttävää ainetta sisältä- vä side) voidaan käyttää tilanteissa, jos suora painaminen ei tyrehdytä ulkoista merkittävää verenvuotoa, tai haava on alueella, mihin suora painaminen ei onnistu. Käyttöä tulee harjoitella.
 Kiristyssiteestä on hyötyä tilanteissa, joissa raajassa olevaa vuotoa ei saada normaaleilla ensiaputoimenpiteillä (mm. suoralla painamisella) hallintaan tai sitä ei voida toteuttaa.

Aivoverenkiertohäiriö:


Mikäli ihmiselle tulee tukos tai verenvuoto aivojen verisuonistoon, aiheuttaa se aivoverenkierron häiriön, joka voi johtaa aivohalvaukseen. Tila voi hetkessä johtaa hengenvaaralliseen tilaan.



Selvitä tilanne:

  • Pyydä henkilöä hymyilemään tai irvistämään, ovatko kasvot symmetriset?

  • Pyydä henkilöä ojentamaan molemmat käsivarret kohtisuorana eteenpäin. Onko toinen käsivarsi toista alempana?

  • Tartu henkilöä molemmista käsistä ja pyydä häntä puristamaan käsiäsi. Onko toisen käden puristusvoima heikompi?

  • Pyydä henkilöä toistamaan jokin yksinkertainen lause. Onko puhe epäselvää, ”puuromaista”?

Ensiapu:


  • Rauhoita autettavaa ja aseta lepoasentoon.

  • Soita 112, jos yksikin oire esiintyy.

  • Apua odotellessa tarkkaile autettavan tilaa (tajunta, hengitys) ja ilmoita mahdollisista muutoksista hätäkeskukseen.

Diabetes:

Kun diabetesta sairastavan verensokeri laskee liian alas, syntyy tilanne, joka voi olla hengenvaarallinen.

Diabetes syntyy, kun haima ei tuota tarpeeksi tai lainkaan insuliinia tai sen vaikutus elimistössä on puutteellista. Tällöin verensokeripitoisuus on koholla. Verensokeriin vaikuttavat ruokavalio ja liikunta. Korkeaa verensokeria voidaan alentaa lääkkeillä.

Oireet:

  • - Näläntunne, heikotus.

  • - Hikoilu, kalpeus, vapina.

  • - Ärtymys, levottomuus, aggressiivisuus.

  • - Sekavuus.

  • - Joskus voi esiintyä kouristuksia ja tila voi johtaa tajuttomuuteen.

Ensiapu:

  • - Tajuissaan olevalle autettavalle annetaan glukoositabletteja tai sokeripitoista syötävää tai juotavaa (4 – 8 glukoosi- tai sokeripalaa).

  • - Mikäli autettava ei toivu 10 minuutissa tai menee tajuttomaksi, soita hätänumeroon 112.

  • - Käännä heräämätön, normaalisti hengittävä henkilö kylkiasentoon hengityksen turvaamiseksi.

  • - Henkilölle ei saa antaa mitään suuhun.

Kouristelu:

Syitä:

  • - Myrkytys.

  • - Epilepsia.

  • - Aivoverenvuoto.

  • - Alhainen verensokeri diabeetikolla.

  • - Korkea kuume.

  • - Pään vamma.

  • - Kouristelu voi liittyä sydänpysähdykseen.

Tajuttomuus-kouristuskohtauksen oireet:

  • - Henkilö menettää tajuntansa, kaatuu ja hänen raajat sekä vartalo kouristavat.

  • - Kouristelu kestää yleensä vain 1-2 minuuttia.

  • - Yleensä henkilö herää välittömästi, mutta voi olla sekava.

Ensiapu:

  • - Tee hätäilmoitus numeroon 112.

  • - Älä yritä estää kouristusliikkeitä, mutta huolehdi siitä, että autettava ei kolhi päätään tai muuten vahingoita itseään.

  • - Käännä autettava kyljelleen, kun kouristukset sen mahdollistavat.

  • - Kun kouristukset loppuvat, tarkista hengittääkö autettava normaalisti ja käännä autettava kylkiasentoon.

  • - Ota yhteys lääkäriin, jos kyseessä on lapsen kuumekouristus.

  • - Mikäli tiedät autettavan sairastavan epilepsiaa, tee hätäilmoitus numeroon 112, jos kouristelu pitkittyy (yli 5min.) tai jos kohtaus uusiutuu.

    - Jos kohtaus menee itsestään ohi, varmista, että autettava on täysin toipunut ennen kuin jätät hänet.


Liikenneonnettomuus:


Saapuessasi onnettomuuspaikalle, toimi näin:

1. Muista oma turvallisuutesi!


2. Pysäköi oma kulkuneuvosi tien viereen turvalliseen paikkaan niin, että hälytysajoneuvot pääsevät onnettomuuspaikalle.

- Laita hätävilkut päälle.

- Tee itsesi näkyväksi (huomioliivi, taskulamppu, otsalamppu).


3.Tee tilannearvio.

4. Selvitä mitä on tapahtunut ja miten.


5. Ota johtovastuu, jos paikalla on useita auttajia eikä kukaan toinen johda ja jaa tehtävät.


6. Lisäavun hälyttäminen 112:sta.

- Puhelimesta on hyvä löytyä ladattuna 112 suomi-sovellus, joka nopeuttaa onnettomuuspaikan määrittämistä.


7. Varoittaminen.

- Hätävilkut omaan autoon.

- Varoituskolmio liikenteen tulosuuntaan tarpeeksi kauas onnettomuuspaikasta (100-200m).


8. Lisävahinkojen estäminen.

- Sammuta virrat onnettomuusautoista.


9. Avun tarpeen määrittäminen autettava kerrallaan.

- Autettavia ei siirretä, ellei siirto ole välttämätön hengen pelastamiseksi.


10. Hätäensiavun antaminen.

- Avoimien hengitysteiden varmistaminen.

- Suurten ulkoisten verenvuotojen tyrehdyttäminen.

- Autettavien suojaaminen kylmältä ja tilan seuraaminen lisäavun tuloon saakka.


11. Lisäavun paikalle ohjaaminen.


Vaaramerkki ja suojautuminen:

Tärkeä katsoa tämä video!


Uhkaava tilanne!

Pommiuhkaus:

Näin toimit:
  • Ota kaikki pommiuhkaukset vakavasti!
  • Kuuntele keskeyttämättä puhelinsoittajaa
  • Kysy soittajalta: Missä pommi sijaitsee tarkalleen? Miltä se näyttää? Milloin se räjähtää?
  • Merkitse ylös
  • Puhelun sisältö
  • Soittajan tuntomerkit, kuten ikä, sukupuoli aksentti, taustaäänet jne.
  • Puhelun kellonaika ja kesto
  • Hälytä paikalle poliisi ja sovi jatkomenettelystä
  • evakoi rakennus ja vaara-alue pitää eristää
  • Älä koske mihinkään äläkä missään tapauksessa itse etsi pommia - sen etsinnästä ja mahdollisesta löydetystä pommista vastaa poliisi.

Aggressiivinen henkilö.


Näin toimit sanallisesti:

  • Älä provosoidu.  
  • Älä korjaa kiihtyneen henkilön väitteitä, vaan kuuntele häntä! 
  • Osoita että ymmärrät aidosti henkilön kiihtymyksen ”ymmärrän, että olet vihainen”. 
  • Esittele itsesi asiakkaalle. Näin tuot ilmi, että olet toinen ihminen, et laitos etkä virasto.
  • Pyri osoittamaan sanoillasi ja teoillasi että SINÄ et ole vihollinen. Voit osoittaa myötätuntoa: ”ymmärrän hyvin että olet vihainen, sinua on turhaan pompoteltu luukulta toiselle”.
  • Älä yritä väitellä itseäsi voittajaksi vaan tarjoa asiakkaalle kunniallinen perääntymismahdollisuus ”voit hyvinkin olla oikeassa, katson mitä voisimme asialle tehdä”.
  • Yritä saada henkilö puhumaan. Jos henkilö puhuu, hän tuskin samaan aikaan lyö!  
  • Esitä kysymykset siten, että henkilö joutuu perustelemaan vastauksiaan; näin voitat aikaa. Voit kysyä/ sanoa esimerkiksi: 
    • ”Miten voisin auttaa sinua?” 
    • ”Mitä on tapahtunut?”  
    • ”Huomaan, että olet vihainen." 
    • "Mistä on kysymys?” 
  • Käytä kysymyksiä, joihin henkilö joutuu vastaamaan positiivisesti ( Kyllä! Kyllä!...)
  • Jos henkilö on selvästi harhainen, älä pyri korjaamaan harjoja äläkä vähättele. Totea mielummin ”uskon, että sinä näet kertomiasi asioita, mutta minä en niitä nyt näe”.  
  • Huomioi, että harhainenkin henkilö voi olla ”terävä” havaitsemaan jos häntä pidetään ”hulluna”. 


Näin toimit jos päällekarkaus tapahtuu:
  • Yritä suojata päätäsi käsilläsi / käsivarsillasi  
  • Pyri pysymään jaloillasi, vältä maahan menemistä! 
  • Käytä ääntä, huuda ”apua, lopeta!!”  
  • Älä peitä omaa näkökenttääsi omilla käsilläsi  
  • Jos lähelläsi on lyömiseen soveltuvia esineitä, hätävarjelutilanteessa voit käyttää niitä puolustautumiseen 
  • Yritä käyttää lähellä olevia kalusteita apunasi:
    •  nosta tuoli eteesi suojaksi
    •  käytä ovea esteenä jne

HOX! Varaudu aina siihen, että agressiivisella henkilö voi olla aseistettu. Pidä siis reilu väli henkilöstä ja tarkkaile pakoreitti. Koulussa voidaan ehkäistä tilannetta pitämällä luokan ovet aina lukittuna ja harjoittelemalla tilannetta, jotta osataan toimia oikeen.

Tulipalon sattuessa; miten toimit?


Alkusammutuksen avulla voit ehkäistä tulipalon aiheuttamat vahingot tai vähentää niitä merkittävästi. Alkusammutuskoulutus koostuu teoriaosuudesta ja vähintään sammutuspeitten ja käsisammuttimen käyttöharjoituksista.

Erilaiset sammutusvälineet: peitteet ja sammuttimet (jauhe, vaahto, hiilidioksidi,vesi) Sammuttimia käyttäessä sinun tulee tietää minkälaiselle palolle se on sopiva rasvapaloon ei missään nimessä saa laittaa vettä. Jos ihminen on tulessa tulee käyttää sammutuspeitettä!




Ideoita turvalliseen työ/kouluympäristöön

Harjoitukset

  • Paloharjoitukset: Tämä harjoitus on tärkeä, sillä yhdessä kun toimitaan oikein takaamme turvallisen työ ja opiskelu ympäristön kaikille. On hyvä käydä läpi mistä löytyy alkusammutukseen liittyvät välineet, lähimmät hätäpoistumistiet jokaisesta työpisteestä ja luokasta sekä kokoontumispaikat. 
  • Uhkaava asiakas/henkilö: Käykää läpi miten yhteisö toimii, jos rakennuksessa on aseistettu henkilö. Tähän liittyen voi myös pyytää viranomaisilta harjoitusta, jotta tilanteen tullen osataan toimia oikein. 
  • Ensiapu: Käykää läpi, miten eri sairaskohtauksien ja onnettomuuksien hoitaminen ja ehkäiseminen tapahtuu.
  • TEHTÄVÄ: Pyydä yllä mainittujen harjoitusten läpikäyminen omalta opettajalta/ työnantajalta. Tarvittaessa voitte pyytää pelastuslaitosta kertomaan asiasta enemmän

Kengät on tärkeä työväline

Huonojen kenkien käyttö voi aiheuttaa tapaturmia.Tyypillisiä vammoja ovat käden ja jalan murtumat, ruhjeet ja nyrjähdykset. Liukastumisista aiheutuu myös paljon vakavia ja pitkäkestoisia vammoja, kuten päävammoja. Jalkineet kannattaa valita tarkkaan kulkualustan liukkauden ja epätasaisuuden mukaan. Vaikka valtaosa liukastumisista tapahtuu talvella, on kengänpohjien pito otettava huomioon aina jalkineita valittaessa. Sileäpohjaiset tai korkeakorkoiset kengät ovat liukkailla ja epätasaisilla alustoilla petolliset. Hyvissä liukkaan kelin jalkineissa on pehmeä pohjamateriaali, voimakkaasti kuvioitu pohja, 5−8 mm syvät urat ja matala, leveä kanta. Lisäturvaa antavat tarvittaessa kenkiin kiinnitettävät liukuesteet tai nastoitetut jalkineet.


Säänmukainen pukeutuminen


Puhuimme aikaisemmin paleltumisesta ja kehon lämpötilan alenemisesta, Siihen vaikuttava tekijä on huonopukeutuminen. On hyvä pukeutua sään mukaisesti kun lähtee liikkeelle ja sää voi myös muuttua päivän aikana, joten kannattaa seurata säätä päivittäin. Luotettava sään seuraus lähde on  https://www.yr.no/place/Finland/Southern_Finland 


Talvella on hyvä pukeutua lämpimästi ja vaatetta voi aina vähentää jos sitä on liikaa. Kesäisin illat on viileitä, joten pidäthän mukana aina jotain pitkähihaista- ja lahkeista. Syksyt on sateisia joten repussa on hyvä pitää sadetakkia tai sateenvarjoa sillä märät vaatteet on erittäin kylmät ja vain lämpimät vaatteet lämmittävät. Keväisin loska kastelee jalat, joten katso mitkä kengät sinulla on jalassa kun ulos menet. On paljon ohjeita oikein pukeutumiseen mitä sinulla tulee mieleen eri vuodenaikoihin liittyen?

Lähteet: 

www.pelastuslaitokset.fi
www.112.fi
www.punainenristi.fi
www.youtube.com
www.avi.fi
www.paloturvallisuus.info

Tehnyt: Minna, Jere H(öö) ja Jessica, NuVa 17