lauantai 25. huhtikuuta 2015

Oodi Salkkareille

Torstaipäivä sai alkaa pilvien yläpuolella, kun lentokone lennätti minut lähemmäs unelmieni juttukeikkaa – päivää Salatut Elämät kuvausstudioilla. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, niin lentokoneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle, muutaman mutkan ja epämääräisen eksymisen kautta löysimme Lotan kanssa itsemme iltapäiväkahvilta Talen, Iidan, Jannen ja Monican viereltä. Tai siis, heidän näyttelijöidensä, kun eihän Salkkarit oikeasti ole totta (eipä).



Ensimmäinen Salkkari-jakso on nähnyt päivänvalon jo tammikuussa 1999, ja jo siitä lähtien allekirjoittanut on pyhittänyt jokaisesta arki-illastaan sen puolituntisen tälle (uskomattoman koukuttavalle) koko perheen saippuasarjalle. Salatut Elämät on ollut iso osa elämää monelle muullekin suomalaiselle – vielä nykyisinkin jokaisena arki-iltana puoli kahdeksalta minä ja noin 900 000 muuta asetumme television äärelle seuraamaan, kuka Pihlajakadun asukkaiden elämää tällä kertaa sekoittaa, ja miten.

Pakko myöntää, että Salkkarit olivat minulle vielä vähän isompi juttu silloin 15 vuotta sitten, kuin mitä ovat nykyisin. Nimesin kaikki barbini, ja jopa leikkihevoseni (barbit loppuivat kesken) Pihlajakatu 23:sen asukkaiden mukaan. Lempibarbit olivat tietty Saku ja Miia, jotka ovat varmasti edelleenkin monen suosikkihahmoja kautta aikojen. En usko, että erillään he niinkään olisivat voineet yltää näin suureen suosioon, mitä yhdessä ovat saavuttaneet. Heidän lemmen liekkinsä lienee ensimmäisiä nuorten rakkaustarinoita, joita kansa on päässyt ruudun välitykseltä ihastelemaan. Tai ainakin ensimmäisiä, mitä tällainen -90 luvun alussa syntynyt muistaa. On harmi, että Miian paluu sarjaan on poissuljettu mahdollisuus – tai ainakin hänen hautajaisensa on pidetty jo vuosikaudet sitten. Vaikka onhan Salkkareissa nähty yhtä jos toista – vastahan saimme todistaa, kuinka Miian kuolleeksi luultu ja kuoppaan jo puskettu äiti Liisa Laitela asteli takaisin Pihlajakadun asukkaiden elämään.

Uskon Salkkareihin yhtä kovasti kuin uskon joulupukkiinkin – eli naurettavan paljon. Joulupukki on ihana ajatus – pelkkä lapsuudenjoulujen muisteleminenkin saa hymyn huulille. Muistan, kuinka jännittävää oli, kun joulupukki koputteli olohuoneen suurta ikkunaa kävelykepillään, ja kuinka silloin piti piiloutua kerälle sohvan taakse. Kuinka mahanpohjassa kutkutteli. Salatut Elämät kaikessa hienoudessaan on saanut minussa samankaltaisia suuria tunteita aikaan tässä vuosien varrella. Olen huutoitkenyt ja kuunnellut Miian hautajaislaulua, joka kantaa nimeä ”Siniseen”. Oon vihannut Camillaa (joka muuten äänestettiin vasta kaikkien aikojen pahimmaksi Salkkari noita-akaksi), nähnyt painajaista Aarosta joka tunkee minua hauta-arkkuun, ja oon aina salaa (nykyisin vähemmänkin salaa) rakastanut Lasse Sievistä syvästi ja intohimoisesti. Oon myös valmistanut kotona muutamaan otteeseen Lasse insinöörimajuri Sievisen hirvipaistia, jonka resepti löytyi ainakin jossain vaiheessa maikkarin nettisivuilta.

Ajattelin, että kuljen studioilla kriittisin silmin – paloin halusta tietää, miten kaikki lavasteet on saatu kyhättyä, miten saunakohtaukset kuvataan ja kuinka paljon (ja millaista) porukkaa on Salkkareiden tuotannon tiimissä. Sain vastaukset nuihin kaikkiin, mutta vastausten jälkeenkin haluan pitäytyä siinä ajatuksessa, että se kerrostalo on ihan oikeasti olemassa, ja saunassa ollaan sitten ihan oikeasti (sumupullosta tulleiden hikipisaroiden ja kylmien lauteiden sijaan).


Täytyy sanoa, että kovaa työtä on vaatinut, ja vaatii edelleenkin, että Salkkari asukkaiden elämä näyttäytyy niin aidon oloisena ruudun tälle puolen – tosiaan kun kaikki huoneet ovat vain ison hallin sisälle rakennettuja muutaman seinän kannattelemia lavasteita, eikä mitään rappukäytävää ole oikeasti olemassakaan. Kaikki pisteet annan myös käsikirjoittajille, jotka saavat ihmiset niin koukuttumaan sarjaan, että yhdenkin jakson väliin jääminen tuntuu maailman lopulle – niin paljon tapahtuu jokaisessa puolituntisessa, että näin katsojana helposti tuntuu putoavan kärryiltä. Ootteko muuten seurailleet kuinka tarkasti, että minkälaisia nimiä jaksot kantavat? Ne on aivan hulvattomia aina, nostan kyllä isosti kuvitteellista hattuani sille, joka niitä aina keksii. Luovaa, ammattitaitoista porukkaa koko Salkkari-tiimi pullollaan.

Niin, niiden näyttelijöiden haastattelut ovat sitten ihan oma lukunsa – tämä oli vasta alkusoittoa, sanottaisiinko vaikka että oli pakko lähteä liikkeelle tällaisesta Salatut Elämät -ylistysvirrestä, ennen kuin varsinaisesti ”päästään asiaan”. Haastattelut katsomalla sinulle selviää muun muassa että mitä Hemmo Karja, eli Salkkarielämän Janne Haukkala on mieltä siitä, että häntä puhutellaan kaduilla ja kujilla Janneksi. Tai mitä yhteistä on Rosa Rusasella ja hänen hahmollaan Iida Mustosella. Tiesittekö muuten, että Esko Kovero (Ismo Laitela) sekä Irina Vartia (Monica Mustavaara) kulkevat Salkkarikuvauksissa Tampereelta asti? 

Emme mekään. Kaikki tämä, ja paljon muuta – Adapterin youtube-kanavalta sekä Hertzilän nettisivuilta! Tässä vielä loppuun aiheeseen sopiva minun fb:päivitys viime keväältä haha:



Kiitos ja palataan astialle,

-SalkkariSone

1 kommentti:

  1. Tosi kiva teksti.minkä nimisellä kadulla on tuo "Amanda"? Oon kova salkkarit fani

    VastaaPoista