Torstaipäivä sai alkaa pilvien yläpuolella,
kun lentokone lennätti minut lähemmäs unelmieni juttukeikkaa –
päivää Salatut Elämät kuvausstudioilla. Niin uskomattomalta kuin
se tuntuukin, niin lentokoneen laskeuduttua Helsinki-Vantaalle,
muutaman mutkan ja epämääräisen eksymisen kautta löysimme Lotan kanssa itsemme
iltapäiväkahvilta Talen, Iidan, Jannen ja Monican viereltä. Tai
siis, heidän näyttelijöidensä, kun eihän Salkkarit oikeasti ole
totta (eipä).
Ensimmäinen Salkkari-jakso on nähnyt
päivänvalon jo tammikuussa 1999, ja jo siitä lähtien
allekirjoittanut on pyhittänyt jokaisesta arki-illastaan sen
puolituntisen tälle (uskomattoman koukuttavalle) koko perheen
saippuasarjalle. Salatut Elämät on ollut iso osa elämää monelle
muullekin suomalaiselle – vielä nykyisinkin jokaisena arki-iltana
puoli kahdeksalta minä ja noin 900 000 muuta asetumme television
äärelle seuraamaan, kuka Pihlajakadun asukkaiden elämää tällä
kertaa sekoittaa, ja miten.
Pakko myöntää, että Salkkarit
olivat minulle vielä vähän isompi juttu silloin 15 vuotta sitten,
kuin mitä ovat nykyisin. Nimesin kaikki barbini, ja jopa
leikkihevoseni (barbit loppuivat kesken) Pihlajakatu 23:sen
asukkaiden mukaan. Lempibarbit olivat tietty Saku ja Miia, jotka ovat
varmasti edelleenkin monen suosikkihahmoja kautta aikojen. En usko,
että erillään he niinkään olisivat voineet yltää näin suureen
suosioon, mitä yhdessä ovat saavuttaneet. Heidän lemmen liekkinsä
lienee ensimmäisiä nuorten rakkaustarinoita, joita kansa on päässyt
ruudun välitykseltä ihastelemaan. Tai ainakin ensimmäisiä, mitä
tällainen -90 luvun alussa syntynyt muistaa. On harmi, että Miian
paluu sarjaan on poissuljettu mahdollisuus – tai ainakin hänen
hautajaisensa on pidetty jo vuosikaudet sitten. Vaikka onhan
Salkkareissa nähty yhtä jos toista – vastahan saimme todistaa,
kuinka Miian kuolleeksi luultu ja kuoppaan jo puskettu äiti Liisa
Laitela asteli takaisin Pihlajakadun asukkaiden elämään.
Uskon Salkkareihin yhtä kovasti kuin
uskon joulupukkiinkin – eli naurettavan paljon. Joulupukki on ihana
ajatus – pelkkä lapsuudenjoulujen muisteleminenkin saa hymyn
huulille. Muistan, kuinka jännittävää oli, kun joulupukki
koputteli olohuoneen suurta ikkunaa kävelykepillään, ja kuinka
silloin piti piiloutua kerälle sohvan taakse. Kuinka mahanpohjassa
kutkutteli. Salatut Elämät kaikessa hienoudessaan on saanut minussa
samankaltaisia suuria tunteita aikaan tässä vuosien varrella. Olen
huutoitkenyt ja kuunnellut Miian hautajaislaulua, joka kantaa nimeä
”Siniseen”. Oon vihannut Camillaa (joka muuten äänestettiin
vasta kaikkien aikojen pahimmaksi Salkkari noita-akaksi), nähnyt
painajaista Aarosta joka tunkee minua hauta-arkkuun, ja oon aina
salaa (nykyisin vähemmänkin salaa) rakastanut Lasse Sievistä
syvästi ja intohimoisesti. Oon myös valmistanut kotona muutamaan
otteeseen Lasse insinöörimajuri Sievisen hirvipaistia, jonka
resepti löytyi ainakin jossain vaiheessa maikkarin nettisivuilta.
Ajattelin, että kuljen studioilla
kriittisin silmin – paloin halusta tietää, miten kaikki lavasteet
on saatu kyhättyä, miten saunakohtaukset kuvataan ja kuinka paljon
(ja millaista) porukkaa on Salkkareiden tuotannon tiimissä. Sain
vastaukset nuihin kaikkiin, mutta vastausten jälkeenkin haluan
pitäytyä siinä ajatuksessa, että se kerrostalo on ihan oikeasti
olemassa, ja saunassa ollaan sitten ihan oikeasti (sumupullosta
tulleiden hikipisaroiden ja kylmien lauteiden sijaan).
Täytyy sanoa, että kovaa työtä on
vaatinut, ja vaatii edelleenkin, että Salkkari asukkaiden elämä
näyttäytyy niin aidon oloisena ruudun tälle puolen – tosiaan kun
kaikki huoneet ovat vain ison hallin sisälle rakennettuja muutaman
seinän kannattelemia lavasteita, eikä mitään rappukäytävää
ole oikeasti olemassakaan. Kaikki pisteet annan myös
käsikirjoittajille, jotka saavat ihmiset niin koukuttumaan sarjaan,
että yhdenkin jakson väliin jääminen tuntuu maailman lopulle –
niin paljon tapahtuu jokaisessa puolituntisessa, että näin
katsojana helposti tuntuu putoavan kärryiltä. Ootteko muuten
seurailleet kuinka tarkasti, että minkälaisia nimiä jaksot
kantavat? Ne on aivan hulvattomia aina, nostan kyllä isosti
kuvitteellista hattuani sille, joka niitä aina keksii. Luovaa,
ammattitaitoista porukkaa koko Salkkari-tiimi pullollaan.
Niin, niiden näyttelijöiden
haastattelut ovat sitten ihan oma lukunsa – tämä oli vasta
alkusoittoa, sanottaisiinko vaikka että oli pakko lähteä
liikkeelle tällaisesta Salatut Elämät -ylistysvirrestä, ennen
kuin varsinaisesti ”päästään asiaan”. Haastattelut katsomalla sinulle selviää muun muassa että mitä Hemmo Karja, eli
Salkkarielämän Janne Haukkala on mieltä siitä, että häntä
puhutellaan kaduilla ja kujilla Janneksi. Tai mitä yhteistä on Rosa
Rusasella ja hänen hahmollaan Iida Mustosella. Tiesittekö muuten,
että Esko Kovero (Ismo Laitela) sekä Irina Vartia (Monica
Mustavaara) kulkevat Salkkarikuvauksissa Tampereelta asti?
Emme mekään. Kaikki tämä, ja paljon
muuta – Adapterin youtube-kanavalta sekä Hertzilän nettisivuilta! Tässä vielä loppuun aiheeseen sopiva minun fb:päivitys viime keväältä haha:
Tosi kiva teksti.minkä nimisellä kadulla on tuo "Amanda"? Oon kova salkkarit fani
VastaaPoista