Torstai 2.4.2015
Muistan joskus miettineeni, että yksi suurimpia eroja Suomen ja Ruotsin välillä taitaa olla kieli – eikä sekään loppujen lopuksi kovin suuri. Tämän lisäksi olen kuitenkin löytänyt myös ainakin yhden kiistattoman eroavaisuuden: siinä missä hernekeitto Suomessa keitetään vihreistä herneistä, käytetään keittoon täällä keltaisia herneitä.
Pääruokaahan
seuraa luonnollisesti jälkiruoka ja nyt jos koskaan lieneekin aiheellista käsitellä
vohveleita – vietettiinhän Ruotsissa runsas viikko sitten kansallista
vohvelipäivää. Historiallisesti 25.3. on vietetty marianpäivää, joka ruotsiksi
tunnetaan nimellä ”vårfrudagen”, mutta päivä on kuitenkin ajan saatossa
muuttunut kansan suussa vohvelipäiväksi (våffeldagen). Sillä välin alkuperäinen
kirkollinen juhlapyhä onkin saanut muuttaa lähimmälle sunnuntaille ja vohvelinystävät
ovat puolestaan saaneet pätevän syyn herkutella viikonpäivään katsomatta ainakin
kerran vuodessa.
Kun vohveleihin
saakka nyt kerran päästiin, on niiden lomassa verrattain helppoa sivuta
lyhyesti myös pannukakkuja. Olen nimittäin viimein saattanut selvittää yhden aikamme
ehkäpä suurimmista mysteereistä. Kaikki Muumilaakson tarinoita lapsuudessaan
katsoneethan nimittäin tietänevät, että muumiperhe syönee vuodessa enemmän pannukakkuja,
kuin ruotsalainen karkkia (eilisen Aftonbladetin mukaanhan ruotsalaiset ovat
maailman ahkerimpia karkinsyöjiä; keskivertoruotsalainen pistelee poskeensa vuosittain
noin 17 kiloa karamelleja). Useimmat muumien aamu-, väli- ja iltapaloja –
lounaista ja illallisista puhumattakaan – seuranneet ovat varmaankin myös huomanneet, että
pannukakku-nimityksestä huolimatta ruokalaji kuitenkin muistuttaa ulkoisesti
enemmän lättyä. Syytä tähän epäkohtaan olen itsekseni pohtinut jo pitkään –
kunnes viimein joitain viikkoja sitten tajusin, että Ruotsissa ”pannkaka”
tarkoittaakin paistosta, joka Suomessa tunnetaan lättynä. ”Plätt” sen sijaan
viittaa erityisellä lättypannulla paistettuun pienemään lättyyn. Suomessa
tavallinen, uunissa paistettu pannukakku, taas tunnetaan täällä nimellä ”ugnspannkaka”.
Johtopäätöksenä voitaneen olettaa, että Muumilaaksossa syödään pannukakkuja
lättyjen sijaan ainakin osittain jonkinlaisen käännösvirheen seurauksena –
kirjoitettiinhan alkuperäiset Muumi-kirjat alun perin ruotsiksi.
Täällä on tullut
jo kevät – jos ei siis lasketa viime viikolla kuin tyhjästä ilmestynyttä
lumikuuroa, josta pääsinkin nauttimaan edellisenä päivänä hankkimani
aurinkolasit sattuneesta syystä vielä taskussani. Lohduttauduin kuitenkin
muistelemalla naistenpäivänä, siis maaliskuun kahdeksantena, lehdestä
lukemaani juttua, joka kertoi, että kyseisenä sunnuntaina oli Svanbergassa, kymmenisen
kilometriä Norrtäljestä pohjoiseen, mitattu kaikkien aikojen lämpöennätys
maaliskuulle – 16,5 astetta! Lehdessä haastateltujen asiantuntijoiden mukaan
mittauksia on suoritettu jo 1700-luvulta lähtien, ja yli 15 asteen lämpötila
tähän aikaan vuodesta on hyvin epätavallista.
Eräänä niin ikään lämpimänä päivänä kotiin tullessani sain hieroa silmiäni useampaankin kertaan. Jonkin matkan päässä ulko-ovelta
huomasin nimittäin parkkipaikan laidalla miehen, joka puuhasi jotain maassa
olevan pienen kasan äärellä. Lähempää ohi kulkiessani huomasin, että kasasta
nousi hieman savua, jota nuori mies vieläpä ruokki sytytysnesteellä. Minut ja
kysyvän ilmeeni huomattuaan hän kertoikin iloisesti olevansa aloittelemassa
grillauskautta, kunhan vain saa nuotion syttymään. Vieressään hänellä olikin
vaatimattomasti varmastikin toistakymmentä kiloa grillihiiliä – mikäs siinä. Toivotin
innokkaalle grillaajalle onnea ja katsoin parhaaksi jatkaa matkaa.
Lehdestä olen
saanut lukea myös erikoisesta koulunkäyntiin liittyvästä ongelmasta: jokin aika
sitten Täbyssä sijaitsevan peruskoulun oppilaat kirjoittivat paikallislehteen
yleisönosastokirjoituksen, jossa todettiin, että koulun oppilaiden opiskelu on
vaarassa häiriintyä, sillä koulun opettajat ja sijaiset ovat liian
hyvännäköisiä. Lehden tavoittama koulun henkilökunnan edustaja totesi, että on
hienoa, että oppilaat ottavat kantaa asioihin, mutta kieltäytyi sen sijaan arvioimasta
opettajakollegoidensa ulkonäköä asteikolla yhdestä kymmeneen.
Toisen hilpeyttä
herättävän uutisen löysin useammastakin suomalaisesta lehdestä – tällä kertaa
hauskuus ei silti piillyt itse uutisen sisällössä, vaan otsikossa: ”Medvedev
karhuaa separatistien kaasulaskua Ukrainalta”. Jutun luettuani mietin, mahtoiko
otsikon kynäillyt toimittaja osata venäjää, vai oliko kyseessä vain hauska
yhteensattuma – nimi Medvedev nimittäin tarkoittaa venäjäksi karhua (medved’).
Venäjästä olenkin
tähän mennessä oppinut jo yhtä ja toista – maan historiasta tiedän esimerkiksi jo,
että eräs tsaari tunnettiin hyvistä hammaslääkärintaidoistaan: jos jollakulla
hovissa särki hammasta, etsi neuvokas tsaari käsiinsä tongit ja kiskoi hampaan
irti. Eräs toinen tsaari taas muistetaan päätöksestään alkaa verottamaan
parrakkaita kansalaisia. Kaupungin ulkopuolella asuvat talonpojat partaverosta
oli tosin vapautettu, mutta kaupungissa vieraillessa tuli heidänkin maksaa
parrastaan yksi kopeekka.
Fonetiikan teorian kurssilla on muun muassa opittu, että kielenkärki on
latinaksi apex linguae, minkä taas monen muun samaan sarjaan kuuluvan
tiedonmurusen kanssa ilmeisesti uskotaan olevan ensiarvoisen tärkeää sujuvan
kielenoppimisen kannalta. Lisäksi tulee luonnollisesti tietää
myös, miten ilma virtaa (tai vaihtoehtoisesti ei virtaa) nenässä, kun sanotaan
”aaaa”. Tämän tiedon uskon olevan jopa jossain määrin perusteltua, sillä
esiintyyhän a-äänne muun muassa sanassa ”da”, joka taas onkin jo ihan oikeaa
venäjää, vieläpä usein käytettyä. Sitä paitsi, olisihan ihan kamalaa, jos joku
joskus jäisi kiinni vääränlaisesta nenänkäytöstä vaikkapa sitten keskellä
Venäjää. Tunneilla käytämme muuten Fonetik light –kirjaa, jonka nimen eräs
opiskelija toivoi kuvaavan loppukokeen vaikeus-, tai hänen logiikkansa mukaan
ennemminkin helppousastetta. Valitettavasti opettaja ei vaikuttanut yhtään niin
huvittuneelta, kuin moni muu. Samaisen filosofin mukaan olisi muuten myös
kannattavampaa opiskella latinansukuisia kieliä, koska silloin ei tarvitsisi erikseen
opiskella ääntämistä ja oppikirjatkin ovat kuulemma halvempia.
Kuluneiden kuukausien aikana on harjoiteltu myös tekstianalyysiä, joka vastannee
toimintaperiaatteeltaan jonkinsorttista lukupiiriä – tunneilla istutaan
ringissä ja luetaan vuoron perään läksynä ollutta tekstikappaletta sekä
yritetään enemmän tai vähemmän epätoivoisesti keksiä sopiva ruotsinkielinen
käännös kulloisellekin pätkälle. Nenää ei myöskään näillä tunneilla ole
suinkaan unohdettu, sillä ensiksi lukemamme teksti kertoi isonenäisestä
tytöstä, joka yritti nasukseensa ilmeisen tyytymättömänä päästä siitä eroon.
Tässä kohtaa joudun tunnustamaan, että ihan kaikkia muita kertomuksen
yksityiskohtia en silti muista, sillä kahden viikon jälkeen kolmisivuisen
tarinan loppuun saakka päästyämme olen oikeastaan ehtinyt jo unohtaa, kuinka se
alkoikaan.
Kiirastorstain
vuoksi useat liikkeet sulkeutuivat tänään tavallista aikaisemmin. Niin teki
myös yliopiston kahvila – tarkalleen klo 16, kuten eräs opiskelija oli
selvittänyt. Tästä syystä myös me pidimme tauon tavallista aikaisemmin –
olisi ilmeisesti anteeksiantamatonta, jos ”fikapaus” jouduttaisiinkin kärsimään
kokonaan ilman kahvia. Ennen tunnin alkua joku huomasi muuten joutuneensa
istumaan ilmastointiluukuun edessä sijaitsevan pöydän ääreen ja päätti siirtää pöydän
tuoleineen toiselle puolelle huonetta, jottei paleltuisi. Tähän joku kerkesikin
kommentoimaan, että Tukholman yliopisto lienee yksi mantereen
vapaamielisimmistä – esimerkiksi Oxfordissa kun ei kuulemma tulisi kuuloonkaan,
että opiskelijat saisivat lupaa kysymättä siirrellä huonekaluja mielensä mukaan
pitkin luokkaa. Tarina ei valitettavasti kerro, mistä tieto oli peräisin.
Muistiinpanovihkooni
on muuten kevään aikana ilmestynyt kaktuksen ja lentokoneiden seuraksi mm. kirahvi,
muumeja, vesinokkaeläin ja ruislimppu. Kaiken tämän lomassa olen myös oppinut,
että indoeurooppalaista kantakieltä tarkoittava ruotsinkielen sana ”urindoeuropeiska”
kannattaa väärinkäsitysten välttämiseksi huolellisesti ääntää ur-indo-europeiska,
eikä suinkaan esimerkiksi urin-do-europeiska, kuten joskus voi vahingossa käydä.
Jesse
PS. Viime syksynä muutin Ruotsiin suhteellisen nopealla aikataululla. Silti en selvästikään ole lajini ainoa, saatikka nopein, sillä luin vastikään
Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä helmikuussa vuonna 2000 julkaistun
artikkelin, jossa Hanoi Rocks –laulajana tunnetun Michael Monroen isä Pentti Fagerholm kommentoi
poikansa Tukholmaan muuttoa seuraavasti: ”Seitsemäntoistavuotiaana Mike lähti
luokkaretkelle Tukholmaan. Hän jäi sille tielleen ja koulu kesken. Äiti oli
tietysti vähän vastaan ja olisin minäkin ollut, jos olisin tiennyt hänen
suunnitelmistaan.” Rock-legenda itse kertoi samaisessa artikkelissa valmistelleensa
luokkaretken päätteeksi tapahtunutta maastamuuttoaan ottamalla mukaansa retkelle kaikki
kolmesataa levyään.
Matka-adapteri seuraa Nuorisokanava Hertzilän aalloilta
tutun Jessen vaiheita tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa.
Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.
Jipiii, pitkästä aikaa kuullaan ulkomaanihmeistä Tukholman suunnalta. Ei kyllä haittaisi, vaikka kuuluisi hiukan useamminkin sen verran mukavaa luettavaa nämä kuulumiset ovat. Vi hörs! До следующего раза!
VastaaPoistaЯ бы с удовольствием
Onpa taas hyvää tekstiä. Näitä lukee mielellään ja odottaa, että mitä seuraavaksi. Itse olen huono kieliopissa mutta se on ehkä juuri siksi mielenkiintoista ja aivan kateeks käy.
VastaaPoista