torstai 11. syyskuuta 2014

Matka-adapteri: Sjökort

To 11.9.2014

Eilen sain ruotsalaisen henkilötunnuksen ja siten minusta taisikin tulla ihan virallisesti tukholmalainen. Siitä innostuneena suuntasin tänään pankkiin avaamaan itselleni ihan oikean ja vieläpä siis ruotsalaisen tilin.

Kuten todettu, tarvitaan tilin avaamiseen henkilötunnus ja -paperit, joita pankkivirkailija minulta pyysikin: "Har du legitimation med dig?" Virallinen henkilöllisyystodistus, siis passi, minulla oli mukana repussa, mutta ajattelin kuitenkin ensin tarjota ajokorttiani, joka oli helpommin saatavilla: "Sjökort finns." Hieman epäilevännäköinen virkailija pyysi kuitenkin saada nähdä passini, jolloin tajusinkin, että vahingossa hänelle tarjoamani merikortti ei liene kelvollinen henkilöllisyystodistus missään päin maailmaa.

Kun passi oli viimein kaivettu esiin, katsoi virkailija sitä ja huomasi sen olevan myönnetty Torniossa - hän itse oli kuulemma kotoisin Haaparannalta. Ennen kuin saatoin avata pankkiin tilin, piti minun myös vastata liutaan erilaisia kysymyksiä. Myönsin muun muassa, etten ole verovelvollinen Yhdysvalloissa, mutta lupasin kyllä ilmoittaa heti, jos tilanne muuttuisi.

Tilin mukana sain toistakymmentä sivua erilaisia pankin käyttöehtoja sekä kortinlukijan. Kun ihmettelin, mikä se sellainen kortinlukija oli, kertoi virkailija sitä käytettävän giro-maksuissa. Aivan! Miten en heti tajunnut, giro-maksuissapa tietenkin - mitä ne ovat? Kyseessä oli siis pienen taskulaskimen näköinen nelikulmainen laite, johon pankkikortti laitetaan. Pikaoppaan mukaan sillä mm. tunnistaudutaan nettipankissa. Minulle olisi kyllä riittänyt ihan tavallinen tunnuslukukortti, mutta saanpahan taas jotain pähkäiltävää viikonlopuksi. En ole muuten enää uskaltanut käpälöidä ruokakaupan vihannesvaakaa, mutta sen sijaan törmäsinkin kenties vielä oudompaan näkyyn: vihreällä etiketillä varustettuun Coca-Colaan, jota en ole kuitenkaan vielä uskaltanut lähestyä. Epäilen, että se voi kenties olla valmistettu merilevästä, mutta mahdollista täydentävää tietoa otetaan kyllä mielellään vastaan.

Eilen olin paluumatkalla koulusta ja päätin huvikseni jäädä pois metrosta jo Gamla Stanin pysäkillä. Pyöriessäni ympäri vanhaa kaupunkia törmäsin muiden muassa moneen ravintolaan ja lähes yhtä moneen matkamuistokauppaan. Yhden erityisen suuren kivitalon kohdalla mietin, että ikkunoiden lukumäärästä päätellen talo voisi huoneitaan vuokraamalla melko varmasti ratkaista melkeinpä koko Tukholman asuntopulan. Menin lähemmäksi katsomaan, jotta näkisin tekstin seinään kiinnitetyssä kyltissä ja aika pian ymmärsinkin huoneiden olevan luultavasti jo varattuja. Harmi, vaikka jälkeenpäin ajateltuna vuokrat kuninkaanlinnassa voisivatkin kyllä olla turhan korkeita.

Jesse

Matka-adapteri seuraa Nuorisokanava Hertzilän aalloilta tutun Jessen vaiheita tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.

1 kommentti:

  1. On tosi mielenkiintoista kuulla miten Ruotsin maalla asiat hoituvat. Olet kyllä ulkomaankirjeenvaihtajana mies paikallaan. Jatka samaan malliin!!!

    VastaaPoista