To 4.9.2014
Luulen, että Tukholma on suurkaupunki. Toisaalta olen myös kuullut, että kaupungeissa kaikki on lähellä ja helposti saatavilla. Jokin tässä hommassa nyt kuitenkin mättää, sillä minusta tuntuu, että täällä on kaikki vähän kauempana. Ehkä olisikin totuudenmukaisempaa sanoa, että kaikkea on paljon, kuten tänään huomasin.
Aikaisemmin suunnittelin hankkivani henkilötunnuksen, puhelinnumeron ja pankkitilin samana päivänä. Kuitenkin, kun ottaa huomioon, että tähän saakka tuorekurkun ostaminen on osoittautunut ylitsepääsemättömän vaikeaksi tehtäväksi, voi sittenkin olla helpompaa hoitaa yksi asia kerrallaan. Siksipä ajattelin tänä aamuna ottaa päivän projektiksi puhelinliittymän hankkimisen.
Muistin nähneeni puhelinliittymäkaupan keskusasemalla, jonne siis suunnistin. Kirjoitin muuten ensin vahingossa kuskusasema. Kyllä sieltä varmasti olisi kuskustakin löytänyt, miten se ruokalaji sitten ikinä kirjoitetaankaan. Mikäli käsitin oikein, löytämäni kauppa myy kaikien operaattoreiden liittymiä, eikä täällä siis tarvitse juosta kaikkia eri liikkeitä läpi hintavertailun vuoksi. Sen sijaan juoksin päivän aikana ainakin neljässä saman ketjun liikkeessä, kun nolasin itseni aina edelisessä, ennen kuin sain tietää kaiken haluamani. Se täällä ainakin on kätevää, kaikkea tosiaan on paljon. Suunnistaessani (tai siis päättömästi kulkiessani) varmaankin koko läänin halki, eksyin vahingossa mm. Åhlens-tavarataloon, jossa myytiin vaatteita, laukkuja, kenkiä, hajusteita, lisää laukkuja, aurinkolaseja ja kaiken maailman muita asusteita, mutta ei puhelinliittymiä. Mainitsemisen arvoisen paikasta tekee se, että että siellä oli paljon liukuportaita ylös, mutta alaspääsemiseen piti aina kulkea koko kerroksen läpi - ovelaa.
Seuraavaksi päädyin Gallerian-keskukseen, joka sijaitsee... noh, jossain päin Tukholmaa. Siellä oli kyllä kaikkea mahdollista: kahviloita, jäätelökioskeja, jogurttibaareja, suurin koskaan näkemäni elektroniikkakauppa sekä pienempi hilavitkutinmyymälä, jossa myytiin kaikenlaisia hauskannäköisia härveleitä, kuten lentäviä herätyskelloja. Täällä tosiaan on kaikkea, Melkein hirvittää, mutta onneksi en ole ostosmatkalla. Hirvittäviä ovat muuten myös täällä suositut pyöröovet, jotka siis pyörivät ihan itsestään, ja olettavat, että käyttäjä onnistuu osumaan oikeaan lohkoon ja pysymään oven tahdissa. Mitä sitten tapahtuu, jos vaikka pudottaa kolikon mennessään ovesta? Pitääkö siinä pyöriä niin monta kierrosta, että lopulta saa sen noukituksi talteen?
Kun lopulta sain puhelinkortin käpälääni, oli tällä nopealla reissulla kaupunkiin vierähtänytkin jo melkein viisi tuntia. Ei ihme, että ihmisillä on täällä koko ajan kiire, kun näinkin yksinkertaiseen asiaan kuluu niin mahdottomasti aikaa. Täällä ei voi muuten hankkia vakituista liittymää, ellei ole omistanut ruotsalaista henkilönumeroa, siis asunut maassa, vähintäänkin puolta vuotta tai ole töissäkäyvä. Toistaiseksi en ole kumpaakaan, sillä ilman puhelinta on vaikea olla yhteydessä sekä työnantajiin, että verovirastoon, joka taas myöntää henkilönumerot. Loppujen lopuksi sain kuitenkin hankittua Amigo-liittymän, johon on ladattu puheaikaa sadan kruunun edestä. Jännittävää, kun puheaika loppuu (tai todennäköisemmin kuukauden käyttöaika umpeutuu), kortti pitää tankata ja sen taas pitäisi onnistua helposti puheaika-automaatilla vaikkapa kauppareissulla. Näin muuten sellaisen automaatin Icassa, samalla kun otin taas mittaa vihannesvaa'asta. Helppoa kuin mikä, ihan varmasti.
Enää en ole muten eksynytkään niin usein ja takaisin asunnollekin löydän aika kätevästi: huomasin nimittäin, että joku on maalannut katuun nuolia kerrostalon pihalta pysäkin suuntaan - ehkä jollakulla toisellakin on siis joskus ollut vaikeaa löytää paikasta toiseen.
Ke 3.9.2014: Amazing Race
Tänäänkin aikainen aamuherätys oli paikallaan, sillä loppujen lopuksi olin paikallani salissa viittä vaille kahdeksan. Perillepääsyä edelsi kilpajuoksu yhden jos toisenkin metron sekä junan kanssa. Tiedättekö Amazing Race -ohjelman? Siinähän kilpailijat juoksevat päättömän näköisesti vieraassa kaupungissa tarkoituksenaan ehtiä tietyn ajan kuluessa määrättyihin paikkoihin tekemään milloin mitäkin. Mulla on viimeaikoina ollut usein sellainen olo, kuin ohjelman kilpailijoilla varmaan täytyy olla.
Tänään oli myös yliopiston esittelypäivä, joka alkoi kierroksella koulun alueella ja päättyi erilaisiin esittelyluentoihin, jonka aikana tulivat tutuksi mm. opiskelutavat ja kirjasto - voi juku!
Taukojen aikana uudet opiskelijat kyllästettiin kaiken maailman esitteillä ja muilla oheistuotteilla. Harmi vain, että missään ei jaettu karkkia. Sen sijaan jotkut onnekkaat saivat yliopiston kangaskassin. Itsehän sain vakavannäköiseltä tädiltä sukupuolitautikeskuksen esitteen ja ohjeen, kuinka jokainen voi tilata kotiinsa ihan oman ja vieläpä ilmaisen klamydiatestin.
Oman puheenvuoronsa saivat myös koulun opiskelijajärjestöt, jotka mainostivat toimintaansa. Kaikilla neljällä järjestöllä on yliopiston alueella omat talot, ihan kuin elokuvissa (siihenpä se sitten filmien osalta taitaa jäädäkin), ja ne järjestävät jäsenilleen erilaista toimintaa. Esimerkiksi humanistit viettävät keskiviikkoisin perinteiseen mediailta-aikaan pubi-iltaa ja yhteiskuntatieteellinen järjestö puolestaan on tunnettu talonsa kapakasta ilmeiseti viikonpäivään katsomatta.
Jesse
Matka-adapteri seuraa Nuorisokanava Hertzilän aalloilta tutun Jessen vaiheita tällä kertaa ulkomaankirjeenvaihtajana Ruotsissa. Kaikki tekstit koottuna tämän linkin takana.
Hienoa!
VastaaPoista