perjantai 8. marraskuuta 2013

Paulan Kirjasto 13

Heippa taas kaikki Adapterin lukijat,

puoli vuotta on menny että vilahti. Paulan Kirjastokin oli isolla pienellä tauolla, mutta ei enää! Laiskottelu saa jäädä. PK on mukana jälleen uusin kuvioin. Jatkamme samalla toimintamallilla. Tutustutan teidät tämän ”kauden” aikana kirjaston ihmeellisiin saloihin (joista en itsekään ehkä tiedä ;) ) ja mielenkiintoisiin kirjallisuuden eri lajeihin. Lisäksi maustan julkaisuja erilaisilla kivoilla yllätyksillä. Olettehan valmiita?? Minä en, mutta nyt mennään…

Tämän kerran kirja jatkaa menoa siitä mihin viimeksi jäätiin. Elikkä nyt on vuorossa… tattadadaa… vanha kirja. Astrid Lindgrenin Saariston lapset on jo vuonna 1965 ilmestynyt lastenkirjallisuuden klassikko, jota lukevat niin vauvat kuin vaaritkin… ja kaikki muutkin siltä väliltä. Teos, jonka minä luin, on julkaistu vuonna 1985, seitsemäntenä painoksena, Laila Järvisen suomentamana. Ruotsinkielinen alkuteos kantaa nimeä Vi på Saltkråkan. Kirjasta on julkaistu jo 14 painosta. Lisäksi teoksesta on tehty viisi elokuvaa ja kaksi TV-sarjaa.

Astrid Lindgren (1907 Vimmerby – 2002 Tukholma, 94v) oli maailmanlaajuisesti tunnettu ruotsalainen kirjailija, joka tunnetaan parhaiten teoksistaan Peppi Pitkätossu, Vaahteranmäen Eemeli sekä Veljeni Leijonamieli. Hänen esikoisteoksensa oli Britt-Marie lättar sitt hjärta (Riitta-Maija keventää sydäntään). Lindgren on elämänsä aikana palkittu monesta eri kirjasta: kaiken kaikkiaan lähes 40 palkintoa (mm. Ruotsin valtion kirjallisuuspalkinto 1959 ja Right Livelihood -palkinto 1994) sekä huomionosoituksiakin on sadellut. Hänen mukaan on nimetty kaksi Ruotsissa lastenkirjallisuudelle jaettavaa palkintoa.

Kirja kertoo Melkerssonin perheestä, joka vuokraa saaristomökin kesäksi Saltkråkan –nimisestä saaresta. Perheeseen kuuluu isä Melker sekä neljä lasta: tytär Malin ja pojat Johan, Niklas ja Pelle. Perheen isä on kirjailija. Kesän aikana he tutustuvat Saltkråkanin asukkaisiin, ja tulevat osaksi heitä. He saavat paljon uusia kavereita, niin ihmis- kuin eläinystäviä. Paljon hauskoja (ja myös vähän surullisempiakin) kommelluksia heille sattuu kesän aikana, mutta kaikki päättyy kumminkin hyvin.

Annan kirjalle 3 tähteä. Kirja oli viihdyttävä ja hyvä, mutta omaan mieleeni hieman lapsellinen. Ei siinä mitään, lukisin kyllä uudestaan. Huumoria ja viihdyttäviä vastoinkäymisiä on kirjassa tarjolla runsaasti, jotka saivat usein pudistelemaan päätä pieni hymynkaare suupielessä.

Tällä ”kaudella” aion olla tunnetusti jälkiviisas. Haluan kunnioittaa tekijänoikeuslakeja, joten ilmoitan tässä ja nyt mistä olen hankkinut tietoni. Wikipediasta ja kustantajien sivuilta olen onkinut tietoni kirjailijoista, kuvat ovat omia amatööriversioita :) ja tiedot kirjasta on saatu itse kirjan kansien sisältä ekalta sivulta alkaen. Lisäksi Lapin kirjaston sivuista on ollut paljon apua.

Tässä tämän kertaiset lähteet:

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kertaa odotellessa…


Paula Kronqvist

1 kommentti: