torstai 13. joulukuuta 2012

Tunnelmia digijärkkäkurssilta

Keskiviikon 12.12. mediailtama kului Aaltosella valokuvauskurssin merkeissä. Kyseessä oli nimenomaan järjestelmäkameran käyttöä opetteleville tarkoitettu avoin tilaisuus, jota olikin seuraamassa kymmenkunta innokasta kuvaajaa. Kurssilaisia kamerankäytön saloihin opasti valokuvaaja Juhani Fräki, joka opettaa myös Kivalojen seutuopistolla. Hän kertoi, että Tornion alueella ”digijärkkäreihin” erikoistuneet kurssit ovat pienen osallistujamäärän vuoksi vielä harvinaisia.

Valokuvauksen väitetään olevan helpompaa, jos kamera on käyttökunnossa. Siitäpä siis illan teema. Kaksituntisen aikana tutustuttiin eri muistikorttityyppeihin, kortin oikeaan käyttöön sekä kameran perusasetusten, kuten kuvanlaadun ja tiedostopakkaustavan valintaan ja merkitykseen. Lisäksi sivuttiin hieman kuvankäsittelyä. Tärkeitä kansalaistaitoja opittiin myös eri kameroiden käyttöohjekirjoja selatessa.

Seuraavaa kokoontumisajankohtaa kaavailtiin tammikuulle, jolloin on tarkoitus tutustua ainakin kameran valintapyörään ja sen kautta eri kuvausohjelmiin. Kurssille osallistumiseen ei totuttuun tapaan tälläkään kertaa vaadita minkäänlaisia supervoimia, tai muita yliluonnollisia ominaisuuksia. Oman kameran ja erityisesti käyttöohjeen mukaan ottamista suositellaan, vaikka ohjeen lukeminen (tai ymmärtäminen) vaikuttaakin usein olevan melkein ylivoimasta.

Jesse


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti