tiistai 30. tammikuuta 2018

NUVA17 talvileiri Ranualla

Heipparallaa! Me ollaan ensimmäisen vuoden nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajia ja ollaan tällä hetkellä Ranualla meidän talvileirillämme! Leiri kestää maanantaista perjantaihin, ja tulemme kirjoittamaan tänne Adapteri blogiin joka päivästä fiiliksiä ja muita ajatuksia. Ollaan myös varustauduttu kameroilla ja laitamma kuviakin tänne tekstiä koristamaan. Otamma kuvien lisäksi myös videomateriaalia, joista leirin jälkeen kuvien lisäksi kehittelemme kunnon videokoosteen mitä tämä meidän leiri pitääkään sisällään!



Maanantai, 29.1.2018
Päivä starttasi Peräpohjolan Opistolta ensimmäisenä aamupalalla, jonka jälkeen sitten alkoi tavaroiden kantaminen linja-autoon. Opistolta lähdettiin 9:00 nokka kohti Ranuaa, porukka väsyneenä mutta silti innoissaan. Linja-auto matkasta en oikein osaa sanoa mitään, koska otin kaiken ilon irti ja pistin vielä pienille aamu nokosille. Tunnelmathan aina ovat loistavat! Ennen leiriviikkoamme meillä oli viikko leirivalmistelua. Luokkamme jaettiin viiteen eri ryhmään ja jokaisella ryhmällä on omat vastuualueensa. On ruokaryhmää, turvallisuusryhmää, ohjelmaryhmää jne. eli leiri on meidän itse suunnittelema ihan ruuista erilaiseen toimintaan. Linja-autokin siis oli erittäin täynnä ruuista mitä meidän ruokaryhmä oli suunnitellut tarvitsevamme mukaan. Tässähän oli ihan hauska huomata että eihän se leirisuunnittelu ole tuosta vaan ilmasta tempoa mitä siellä tehdään. Välissä tuli vastuksia vaikka kuinka mutta hyvin me selvittiin siitä! Ranualle päästyämme teimme pikaisen pysähtymisen Ranuan eläinpuistolla jossa saimme käydä tässä ihanaisessa Fazerin kaupassa. Mitä se leiri nyt olisi ilman pikku herkkuja!






Paikan päälle päästyämme alkoi linja-auton tyhjennys, josta sitten ruokaryhmämme lähti ensimmäisenä valmistamaan meille lounasta. Valitsimme huoneemme ja tutkailimme mökkiämme minkäslainen se onkaan. Mökistä pakko sanoa sen verran että tillaa on enemmän ku laki sallii ja oikein ihanan näköinen! Loisto mökki siis kyllä täällä hyvin mielin sen viisi päivää on.


Ruokaryhmä reippaina ja tarmokkaina kantamassa ruuat sisälle ja menossa valmistamaan lounas pöperöt!


Leirille matkaamme tarttui metsäsuksia ja lumikenkiä. Päästään tarpommaa näillä Ranuan metsiin!






Tavarat mökkiin kannettuna ja mahat täynnä lounaasta, alkoi ohjelmaryhmällä päivän ohjelman järjestäminen. Ohjelmaa meillä oli että sisällä kuin myös ulkona hippasta juosten. Päivän ohjelman jälkeen taas olikin sitten päivällisen aika, josta siirryimmä sitten saunomaan. Saunan jälkeen saimme puoli tuntia puhelin aikaa, sillä meillähän ei saa olla puhelimia muuten tällä leirillä! Mukavaa vähän vapautua siitäkin älypuhelin kahleesta. Tämän jälkeen alkoikin iltaohjelma josta sitten lährimmä nukkumaan.










Jotta tämä ei vain yksinään ole minun lätinää, kirjoitan tähän loppuun muiden ryhmäläliseni sanomisia meidän esimmäiseltä päivältämme!

"Ensimmäinen päivä oli ihan jees. Oli ihan kivaa, aluksi teki vähän tiukkaa olla ilman puhelinta mutta loppujen lopuksi se oli ihan ok. Olin tänään apuna myös keittiöllä vaikka se ei kuulunut minun "tehtäviini". Ilta meni aika rennoissa tunnelmissa."

"Ensimmäinen päivä leirillä oli kiva, vaikka meinasi aivotärähdys tulla... Puhelimen kans ei ollu ongelmia. Äitiä vain tulee ikävä. Kiva päivä, uusia päiviä ootellessa."


"Ensimmäinen päivä leirillä on pulkassa. Todella vaikeeta on ollut ilman puhelinta kun ei tiedä mitä kotia kuuluu. Tällä hetkellä olen tosi väsynyt ja välillä on meinannut koti-ikävä tulla. Viikko on pitkä aika... Mutta nopeasti tämäkin viikko on ohi."

"Ensimmäinen päivä leirillä oli tosi kiva. Oli paljon tekemistä ja oli mukava olla ilman puhelinta. Olisi kiva jos tällaista olisi enemmän."

Itsekin päivää kommentoiden lyhyesti: oikein mukava ja toimelias päivä. Aamu vähän meinasi vastustaa mutta kyllä se siitä iloksi muuttui! Ajatus puhelimen pois antamisesta tuntui hivenen ressaavalta, mutta avoimin mielin kun tähän lähti niin eihän se kapula etes käyny palijoa mielessä päivän aikana. On myös mukavaa päästä hieman irti siitä puhelimen maailmasta ja oikeasti istua alas luokkalaisten kanssa ja keskustella kaikenlaisia asioita. Innolla kyllä odotan tulevaa viikkoa ja mitä kaikkea päästään tekemään!

Kovasti olisi vielä enemmän halunnut kuvia laittaa niitä kun on aikamoinen läjä kertynyt jo vain tästä ensimmäisestä päivästä! Mutta minunki pitää tässä päästä joskus unille, kellokin jo kun yli yhden on yöllä. Joten, näihin kuviin ja tunnelmiin, huomenna onkin sitten uusi ryhmä kertomassa päivän kuulumiset!

Hyviä öitä! Iloa ja valoa!

- Eeti, ryhmä 5



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti