Elämää kanssa Karvakorvan, Hikivarpaan ja Öhköpötkiskän

Ihmisen paras kaveri on karvainen ja jakaa pyyteetöntä rakkautta. Monia kommelluksia ehtii sattua pitkän yhteiselon aikana. Risuja ja ruusuja niin puolin kuin toisin. Pentuaikana pissalätäköitä ja kakkosvahinkoja sattuu paljon. Nuorten koirien tekemää remontointia ja sisustamista saa myöhemmin nauraa. Isän kaverin jäniskoira oli päättänyt syödä vuokra-asunnon välioven. Se tilanne ei ole voinut olla kauhean hauska.

Oma huumorin taju on toisinaan koetuksella, kun kuumeisena on lähdettävä pissalenkille räntäsateeseen. Mieltä lämmittää kuitenkin suuresti kun löytää herätessä karvapallon aamulla samasta sängystä (eihän sillä tietysti ollut lupaa kiivetä sänkyyn, mutta mustavalkoiset säännöt muuttuvat monesti hieman harmaiksi).

Niin monet itkupotkuraivarit on vedetty peilin edessä, kun on tuntunut, ettei siitä kaverista mitenkään saa yhteiskuntakelpoista saati sisäsiistiä eläjää. Ajan kuluessa se karvapallo on kuitenkin tullut niin rakkaaksi ja moninimiseksi olioksi, ettei enää kaikkia nimiä voi muistaa (onneksi!).

Kaikkein mieleenpainuvin tilanne oli ensimmäisen vuoden aikana Hanin kanssa. Suhteellisen säännöllisten koulupäivien aikana tulin yhtenä päivänä aikaisemmin kotiin kuin yleensä ja mitä näinkään. Eteisestä näin keittiönpöydän ja siperianhuskyn, joka heräsi pöydän päältä silmät sirrillä, huulia nuoleskellen ja häntä matalalla vispaten. Itse kävelin pöydän viereen muristen ja käskyttäen koiraa "ALAS!" Joo oltiin molemmat varmasti yhtä hölmistyneitä?

Monesti koiran kanssa tulee hetkiä kun huomaa hokevansa koiralle lausetta: 

"Kohta mie myyn sinut, ko siet ossaa käyttäytyä!"

Mutta niin se pikku piereskelijä taas onnistuu yllättämään positiivisesti ja paskat kokemukset unohtuu. Vielä ei ole tarvinnut myydä sitä parasta kaveria. Koira on sellainen, kun olet sen antanut olla ja hieman sen oma persoona kukkii läpi kuin ruoste vanhassa autossa.

Koirien elämä on lyhyempi kuin ihmisen. Ihmisen, omistajan, koiran ottajan rooli on myös tehdä se kaikkein suurin rakkaudenosoitus koiralle, eli päästää lähtemään arvokkaasti kun aika on. Itselleni sellainen osui sellainen viime kesänä, kun suomenlapinkoira meni heikkoon kuntoon. Arvokas lähtö ei ole aina helpoin.

Elämä on syntymistä, elämistä ja kuolemista. Huumorilla selviää elämässä hyvin ja melko kamalaa olisi jäädä roikkumaan tänne ainiaaksi. Meikän kuppi on puolitäysi. Lompakko koiran kanssa eläessä on todella kuiva, mutta joka sentin arvosta ja rikasta.







Kirjoittanut
Hanna Piuva  #nuva16

Kuvat ovat ottamiani.
Kuvissa esiintyy rakas ystäväni ja hänen englanninbulldoggi pojat Ykä ja Urkki sekä siperianhuskyni Hani