perjantai 6. toukokuuta 2016

RAUMON KOULUN LIIKUNTAPÄIVÄ 4.5.2016

Heräsin aamulla kello 6:00. Aamulla tein aamutoimeni ja lähdin kävelemään kohti Nuorkkaa. Pyöräsillalla minun oli pakko pysähtyä ottamaan muutama kuva, koska ilma oli niin kaunis, kun aamu-aurinko paistoi. Nuorkalle vein tavarani. Nuorkalta suuntasin etsimään, missä kaikki pisteet olivat. Löysin nopeasti peilisalin, jossa Saara ohjasi tanssia. Pian löysin kaikki muutkin pisteet, mitkä olivat Putaan urheiluhallilla. Mielestäni oli hienoa, miten salien tilaa oli hyödynnetty hyvin.






Reija hieman hukassa
Kello alkoi tulla 8:00 ja oppilaat alkoivat valua pisteille. Ensimmäiseksi olin kuvaamassa kiipeilypistettä. Mielestäni oli hienoa nähdä, miten kaikki uskalsivat kiikkua. Iloisista ilmeistä päätellen, jotkut olivat ylittäneet itsensä, joka mielestäni on hienoa, että vaikka pelottaa niin tekee parhaansa ja onnistuu odottamaansa paremmin. Monet ekaa kertaa kiipeävät, kiipesivät todella hyvin, jos en olisi tiennyt, että he olivat ekakertalaisia niin olisin luullut, että he ovat kiipeilleet ennenkin.









Norsupallo oli todella vauhdikasta ja sitä oli todella kiva katsella, koska kaikki heistä pelasivat kunnolla ja olivat pelissä mukana. Oli myös ihanaa nähdä kun joukkue sai maalin ja he olivat aidosti innoissaan siitä. Norsupallo-peli oli hauskannäköistä ja teki mieli mennä mukaan, mutta en voinut, koska minun täytyi kuvata eikä mennä mukaan pelaamaan.






Sulkapallo pelit eivät olleet niin totisia, vaan ne oli rentoja pieniä kisoja missä sikäli ei ollut voittajia. Pelaajista välittyi ilo, jokaisen kasvoilla oli hymy. Mielestäni oli kiva katsella, että kaikki pääsivät tekemään jotain eivätkä vain joutuneet seisomaan ja katselemaan kun muut tekivät.










Päivään oli otettu mukaan muutamia taistelu- ja itsepuolustuslajeja. Itse en näe lajeissa eroja, mutta ei se haittaa.. Mielestäni oli hienoa ja samalla pelottavaa nähdä kun nuoret heittelivät toisiaan patjoille. Oli kiva nähdä, että kaikkia kohdeltiin samallalailla oli harrastanut tai ei. Osalla oli jo vyö. Oli jännä nähdä, kun alan harrastajat näyttivät nuorilla liikkeitä, eivätkä vain toisillaan, jolloin saatiin osallistettua nuoria paremmin. Olisin vain halunnut nähdä kun joku nuori heittää alan harrastajan patjalle.





Taistelu lajien jälkeen lähdin suunnistamaan peilisalia kohti, missä oli tanssia. Oli kiva nähdä kuinka nuoret ja myös opettajat innostuivat tanssista. Mielestäni oli kiva nähdä, että opettajat eivät seisseet sivuilla nokka pystyssä ja katsoneet vain kun nuoret tanssivat. Saaran tekemä koreografia oli simppeli, mutta siinä oli tarpeeksi haastetta, koska aika ei ollut kovin pitkä.





Ruokatauko tuli todella nopeasti ja ruokataukoa varten Minna, Miku ja Tatu pystyttivät kesäpösöä. Heti alkuun tuli pieni mutka, koska musiikit lakkasivat soimasta ja piti saada musiikki uudestaan kuuluumaan, mutta musiikki alkoi toimimaan alta aika yksikön. Kesäpösöstä tuli hienoja kuvia ja kuvia oli hauska ottaa, koska meininki oli tosi rento. Aluksi pösön luona ei käynyt nuoria, joten nuorien kanssa pösöstä ei saatu montaa kuvaa, mutta lopulta sinne tuli paljon nuoria, jotka tulivat juttelemaan ohjaajille ja syömään makkaraa.








Jossu on keskittynyt ampumiseen
Ruokatunnin jälkeen jäin ottamaan kuvia ammunnasta, joka pidettiin Nuorkan tiloissa. Nuorkalla oli myös pingis ja biljardi. Nuorkka oli myös sellainen oleskelu tila. Ammuntaa oli jännä seurata, koska ammunta suoritettiin sille tarkoitetun tekniikan avulla.









Armi antaa peukun päivälle
Voittaja joukkue

Iltapäivällä oli täysin sama setti, mutta ryhmät vaan vaihtuivat. Paitsi niillä, jotka olivat valinneet lajikseen sählyn. Sähly pyöri koko päivän ja lopulta päästiin katsomaan finaalipeliä. Peli päättyi 4-0, jos oikein muistan. Voittaja joukkueen tyypit olivat iloisia vaikka heistä huomasikin, että oli ollut pitkä päivä.






Iltani jatkui mediaillan parissa. Kun pääsin kämpille niin kyllä uni maistui.

- Jonna, Nuva-harjoittelija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti