tiistai 22. joulukuuta 2015

Paulan Kirjasto 28

Tervehdys,
viimeistä viedään. Ainakin tämän vuoden osalta. Tässä vaiheessa on hyvä katsoa vähän olan yli ja muistella menneillä, ennen kuin siirrytään uuteen vuoteen.
Kerran joskus menneisyydessä aloitimme Adapterissa kirjoittamisen, siitä kiitos kuuluu ehdottomasti Sonelle, joka heitti idealla ja Luskulle, joka kannusti. Ja tietenkin muillekin Aaltosen jengille. Ja nyt kun kiinnitin huomionne, ensimmäinen PK julkaistiin muutama vuosi sitten, vuonna 2012. :O Minne tämä aika vierähtää? Jo kolme vuotta on kaikki saaneet lukea tietoa kirjallisuuden ihmeellisestä maailmasta. Adapterin mediahankehan päättyi, mutta Adapteri-blogi ei minnekään katoa, vaan se jatkuu medianuorten julkaisupaikkana toivottavasti vielä pitkään.
Ilman sääntöjä, ja niiden valvojiahan tämä maailma ei olisi mitään. Siksi, vaikka minä yksin tätä kirjoitankin, laadin itselleni säännöt, joiden sisällä pysytellään parhaan mukaan. Silloin päätin, että vuorotellen kerron uudesta ja vanhasta kirjasta, kerron kirjan taustoista, kirjailijasta ja itse kirjasta ja lopuksi arvostelen sen 5 tähden asteikolla. Olen muutaman kerran lipsunut tästä, eli en aina ole välttämättä kertonut kirjasta vaan olen kertonut kirjastosta, omasta kirjahyllystä yms. Mikä määrittelee uuden ja vanhan kirjan? kysyin itseltäni. Päätin, että rajaksi tulee vuosituhannen vaihtuminen, eli 2000. MUTTA nyt, kun 30. Pk:n julkaisu lähenee, luulenpa, että on säännönmuutoksen aika. Helpommin löytyy uusia kirjoja, mutta vanhoja, kiinnostavia (minun mittapuun mukaan) pitää hakemalla hakea. Jotenka päätin, että siirrän rajan vuoteen 2010, koska siirrymme kuitenkin vuoden vaihteessa 2010-luvun paremmalle puolelle. Päätös hyväksytään lautakunnassa yksimielisesti. *KOPS*
                 Palataan itse asiaan. Heikkoina hetkinä, kuten tämä (säännöistä lipsuminen on minulla eräänlainen heikkouden merkki, mutta tämä pätee vain itseeni), on tavanomaista aliarvioida itseään, haukkua itsensä pataluhaksi ja ruoskia itseään henkisellä ruoskalla. No, tietyssä mielessä se on aina silloin tällöin terveellistä, mutta alituinen ruoskiminen jokaisen epäonnistumisen jälkeen ei ole hyväksi. Ja parempaa kirjaa tähän vaivaan en voisi suositella kuin Ritva Enäkosken kirjaa Pistä persoonasi peliin.
Kirja kertoo lyhykäisyydessään vinkkejä persoonan monipuolisesta hyödyntämisestä ja näin, pitemmän psykologian kautta ajateltuna, myös itsevarmuuden pönkittämisestä. Ritva Enäkoski on suomalainen viestintäkouluttaja, ratkaisukeskeinen valmentaja, kirjailija ja yrittäjä. Hän on kiertänyt yhdessä Marco Bjurströmin kanssa motivoimassa ja kehittämässä suomalaisia työyhteisöjä. Hän on vuoden 1969 ylioppilas ja valtiotieteiden maisteri. Aiemmin hän on työskennellyt mm. Me Naiset –lehdessä ja toiminut Kauppalehti Option uutispäällikkönä.
        Pistä persoonasi peliin –kirja ilmestyi ensimmäisen kerran WSOY:n julkaisemana vuonna 2001. Minun lukemani kirja oli 7. painos, myös WSOY:n julkaisema, vuonna 2003 painettu. Kirja ansaitsee 3 tähteä, sillä se sisälsi todella varteenotettavia vinkkejä ja huomioita aiheesta. Suosittelen lämpimästi jokaiselle.
             Näin se loppu taas lähenee. Haluan kiittää kaikkia Adapterin kirjoittajia, työntekijöitä ja teitä lukijoita taas yhdestä kuluneesta vuodesta! En tiedä teistä, mutta mulla on ainakin ollut hauskaa näiden parin vuoden aikana, ja sama hauskuus jatkuu jälleen ens vuonna, uusin kuvioin. Toivottavasti kirjavinkit ynnä muut on tehneet tehtävänsä, eli toteuttaneet PK:n perimmäisen tavoitteen: tutustuttaa nuoret kirjallisuuteen, tiedonhakuun, kirjastopalveluihin ja lukemiseen. Ja jos lukuinnostus tarttui, anna sen jatkua, ja levitä sitä! Lukeminen on nykypäivän viihteen tarjolla terveellistä; eräs tutkimus osoitti, että lukeminen rasitti aivoja ennen nukkumaan menoa vähemmän kuin tv tai puhelin.
               Jouluisin mielin toivotan kaikille hyvää joulua ja iloista uutta vuotta. Toivotaan, että ensi vuosi olisi edellistä hauskempi, ja toiminnantäyteisempi. Jos näen aihetta, jatkan PK:n facebook sivujen ylläpitoa. Sinne saa lähettää lukijapalautetta, kirjavinkkejä ja muitakin vinkkejä, joilla tavoin PK:ta voisi uudistaa. Olkaa rohkeita ja tarttukaa kirjaan ja antakaa palautetta. Tuokaa äänenne kuuluviin Mutta nyt nauttikaamme joulusta ja sen tuomasta lämmöstä, läheisyyden tunteesta ja valosta.

Hyvää Joulua!

Paula Kronqvist

1 kommentti:

  1. Ihana juttu, on kyllä maailman parasta että tartuit aikanasi ideaan Paulan kirjastosta. Tai siis, miehän toivoin nimenomaan Paulan PAKINOITA, mutta ehkä ihan hyvä että nimi löysi nykyisen muotonsa ;). Kaikkea hyvää, terkkuja ja tsemppejä Helsingistä, näitä aina yhtä ilo lukea. Terveisin XOXO, U know who

    VastaaPoista