Liikennepuiston avajaiset!

Voi pojat, se on viimein täällä! Vapahtaja ei ole tullut keskuuteemme mutta puhutaan nyt lähes yhtä hyvästä asiasta, nimittäin liikennepuisto aukesi hulppeilla seremonioilla. Aloitimme aamulla järjestelyn valoakin nopeammin, jo tällöin joukossamme pyöri innokkaita jotka olisivat lähteneet ajamaan ensimmäiselle välineellä missä sattuisi olemaan pyörät. Kokosimme hulppeat kaasugrillit, tarkastimme että limsaa riittäisi vaikka koko rykmentille ja pakastin täynnä jäätelöä surisi kuin lauma vihaisia herhiläisiä. Pitäisi myös mainita että luontoäiti mokoma uhkasi meitä parilla vesipisaralla.

Taistelimme tiemme läpi vihaisen ampiaisen, joka oli tyytymätön siihen että olimme vieneet tältä kotipesän. Emme olisi muuten niin raakalaismaisia, mutta kioskin työntekijällä on kopissaan muutenkin tukalat oltavat, eikä mehiläispesä nuolaisuetäisyydellä tekisi sitä yhtään helpommaksi. Voin lähes ylpeänä todeta että saimme puiston auki todella nopeaa, kun raahasimme autoja pihalle ja pidättelimme innokkaimpia. 

Kentän laidalla pistettiin musiikkivehkeitäkin kuntoon päiväin tyttöbändiä varten, samalla takasimme vieraillemme mahtavaa taustamusiikkia hurjapäisen ajon lisäksi. Niinpä lupa kävi ja pihasta katosi heti puolet ajokeista kun lapset syöksyivät kohti aavasaksaa. Hienoon liiviin sonnustautuneena minä ja muut rohkeat menimme säälimättömän liikenteen seassa ja tarkkailimme kaikkia jotka menivät polkuautoillaan ääntä nopeammin. Liikennepuistossa on eräs mutka, nimittäin tuhon ja tuomion kurimus josta saa sellaiset vauhdit että jos niitä ei hillitse, löytää itsensä äkkiä haaparannalta. Loiva ja pitkä alamäki houkuttaa monia katsomaan kuinka paljon nelirattaisesta lähtee, mutta me pidimme huolen siitä että kukaan ei menettänyt raajojaan.

Aamupäivä kääntyi päiväksi, aurinko ilmestyi pilvien lomasta ja sulatti kaiken tieltään. Jäätelöä myytiin enemmän tunnissa kuin Outokumpu myy terästään kuukaudessa. Valvojat olivat osa asfalttia ja vettä piti juoda litra aina silloin tällöin. Hyvänä puolena, me saimme aivan ihanat isot polkuautot, joilla menimme ympäri puistoa näyttäen esimerkkiä. Tuli ihan lapsuus mieleen, väitän edelleen kaikille että tein sitä esimerkillisistä syistä enkä siksi että nautin siitä.  Päivä kului itse asiassa yllättävän leppoisissa merkeissä, ei voisi valittaa. Jossain välissä nappasin itse yhden makkaran ja söin kun en olisi koskaan ennen ruokaa nähnytkään.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Päivä alkoi kääntyä iltapäiväksi ja puiston sulkemisaika koitti. Vielä kerran näimme vilauksen kostonhimoisesta mehiläisestä kun aloimme koota tavaroita takaisin talteen. Onneksi meillä oli todella avuliasta asiakaskuntaa paikalla, nimittäin autot ajettiin suoraan varikolle josta saimme ne nostella niille kuuluville paikoille. Vain puolessa tunnissa kuhiseva liikennepuisto muuttui hiljaiseksi, kun ihmiset lähtivät kotiin ja työntekijät pakkasivat kamppeitaan. Minäkin lähdin, astelin autolleni ja huomasin että se on siitepölyn peitossa. Avasin oven ja tunsin kuinka kuumana hohkaava ilta syöksyi kasvoille. Päivästä jäi käteen hyvä mieli ja palanut niska, vaikka käytin aurinkovoidetta, ei voi käsittää. Nukun yöni toinen silmä auki sen mehiläisen vuoksi, mutta tiedän että pian koittaa taas uusi päivä ja uudet mahdollisuudet Tornion liikennepuistossa. Auki joka päivä kello 11.00 – 17.00, sadepäivinä olemme katselemassa ikkunasta ulos haikein mielin, eli suljettuna. 

Pahoittelen kuvien loistamista poissaolollaan, piuhani ei ollut yhteistyökykyinen kameran kanssa joten kuvien siirtäminen jäi vähän puolitiehen. Korjaan asian heti kun pystyn ja pistän tänne sitten liudan todisteita siitä että kyllä, auki olemme!

-Joni kiittää ja kumartaa.

Päivitystä! Kuvia hellurei!

Oikealla näemme kuvan ihanasta lavastamme, jossa bändimme ajavaispäivänä piti lapsille sopivan keikkansa.

Vasemmalla paikalle saapunut ambulanssi, jonka sisältöä saivat perheen pienimmät huoljtaineen käydä ihmettelemässä, kuka tietää mitä salaisuuksia siellä piileekään? 

Ja taas oikealla näemme toisenkin varsin tähdellisen kulkuneuvon, elikäs paloauton, jota myöskin sai käydä vilkuilemassa. Huhujen mukaan päästivät jopa käymään auton kyydissä istumassa ja lapset saivat kokeilla miltä palomiehen kypärä päässä tuntuu. Koliseekohan paljon vai onko kypärät mallia "yksi koko sopii kaikille!"?