maanantai 14. huhtikuuta 2014

Strong is the new skinny?

Olen viime aikoina huomannut ilokseni, että langanlaihuus on hävinnyt pois muodista ja tilalle on tullut vahvan ja lihaksikkaan vartalon ihannointi. Nykyään kaikki kirjoittavat fitnessblogia, käyvät salilla kyykkäämässä ja parhain drinkki on superfoodeilla terästetty heraproteiinijuoma. Ihmisiä kannustetaan syömään terveellistä ruokaa vähintään viisi kertaa päivässä ja kauppojen rahkavalikoimat ovat laajentuneet huomattavasti terveysbuumin myötä. Kuntosalilla käydessäni on ollut mukavaa huomata, että naisetkin uskaltavat nykyään tarttua isoihin painoihin ja yhden kilon käsipainot kelpaavat lähinnä vain ovistoppareiksi. Kaikki tämä kuitenkin kuulostaa liian hyvältä eli terveysintoilustakin löytyy huonot puolensa.

Internetin ihmeellisessä maailmassa törmää jatkuvasti kuviin, joissa hoikan mallin vartaloa verrataan bodattuun bikini fitness kilpailijaan ja kuva on höystetty tekstillä ”Strong is the new skinny”. Sitten keskusteluissa naureskellaan mallin pienelle pyllylle ja kapoisille käsivarsille. Väkisinkin mielessäni herää ajatus, että näytönkö minäkin naurettavalta, koska vatsalihakseni eivät erotu ja leukojakin jaksan vetää pyöreät nollat. On siis ihan hyväksyttävää pilkata hoikkia ihmisiä, mutta jos blogeissa naureskeltaisiin ylipainoisille ihmisille niin sitä pidettäisiin loukkaavana.

Lisäksi tämän hetken kauneusihanne antaa vääristyneen kuvan ihmisen vartalosta. Timmin ja rasvattoman vartalon saa aikaan vain tiukalla ruokavaliolla ja ammattilaisen ohjaamalla treenillä, eikä kenenkään kehittyvän murrosikäisen teinin tulisi ihannoida fitness-kisaajien kisakuntoa, jota ylläpidetään vain hetken aikaa. Arvostan toki heitä, jotka jaksavat treenata tunteja päivässä ja suunnitella jokaisen suupalansa etukäteen. Itse en kykenisi niin kurinalaiseen elämäntapaan ja olen kuitenkin sen verran tyytyväinen omaan ulkonäkööni, että sallin itselleni herkuttelupäivän viikossa.  Joku nauttii diettaamisesta, minä nautin normaalista ruuasta. Ja kuntosalilla käyminenkin on kivaa puuhaa, kunhan ei vain ota sitä liian vakavasti ja muistaa välillä pitää niitä lepopäiviäkin.

Odottelen tässä kuitenkin sitä päivää, että jokainen voisi olla ylpeä omasta vartalostaan. 
Myönnän, että minäkin sorrun joskus arvostelemaan muita, mutta pidän sen tiedon oman pääni sisällä, enkä naureskele kenellekään julkisesti esimerkiksi netissä. Terveysintoilu on löytänyt paikkansa myös minunkin elämässä, mutta en paasaa ihmisille, jotka eivät jaksa käydä juoksulenkeillä tai täytä lautasensa toista puolta salaatilla. Ei se ole minulta pois, jos joku on laiha, toinen lihaksikas ja kolmas muodokas. Eiköhän me kaikki kuitenkin olla ihan yhtä hyväksyttäviä?

-Anna

2 kommenttia:

  1. kivaa yleistystä juu.. muuten vaan syömishäiriöt on kovassa kasvussa ja moni käy just sen takia salilla ettei lihois siitä ompusta jonka päivässä syö XDD

    VastaaPoista
  2. Oliks toi kivasti sanottu anonyymi kannattaa elää hyvin ei kannata miettii kaloreita tai liikkumisia vaan sopivasti kaikkea muuta ystäviä yms

    VastaaPoista