Matkalla Murmanskin laivastoon

Suomen, Norjan ja Venäjän yhteinen kulttuurillisia raja-aitoja kaatava Connecting Young Barents (CYB)hankkeen nuorten ryhmätapaaminen oli Murmanskissa 3.-6.4.2014
Sone & Miku olivat reissussa torniolaisen Umpisuoli bändin kanssa ja Inari-vahvistusten kanssa.

Murmanskista palattu, muttei palauduttu. Reissu rajan tuolle puolen jättää aina ajattelemisen aihetta pidemmäksikin aikaa kotiinpaluun jälkeen. Aina lähtiessä suomi-kahvia pitää tankata itseensä kymmeniä litroja, koska Venäjällä kahvi ei ole meikäläisittäin kahvia laisinkaan. Rajamuodollisuudet olivat tällä kertaa ehkä kesympiä kuin ikinä aiemmin, ja me sujahdettiin tullin ohi rapiassa tunnissa – ja syvänmeren mietteet alkakoon.

@ Mr. Pink

Vaikka tämä taisi allekirjoittaneella olla viides kerta Murmanskin kaupungissa, niin tällä reissulla kaikki asiat jaksoivat yllättää positiivisesti. Ruoka oli parempaa kuin aiemmin – kadut olivat siistimmät kuin aiemmin – paikalliset tulivat juttusille herkemmin – hotelli oli melkein jopa pähee – äänentasot olivat melkein jopa siedettävät konserttipaikoilla... Olikohan näin tosiaan, vai lieneekö kyseessä lähinnä asenteen muutos? Vaatiko kaiken sen erilaisuuden sisäistäminen useamman käyntikerran? Erilaisuus (tietysti) hyväksyttiin jo ensimmäisellä kerralla, mutta sisäistäminenhän on asia erikseen. Tällä reissulla havahduin yömyöhällä ajattelemasta, että voisin kuvitella tulevani tänne joskus jopa ihan muuten vaan. Se ei ole aikaisemmin käynyt mielen vieressäkään, enkä usko että on vielä hetkeen ajankohtaistakaan – etenkään ilman venäjän kielen taitoista tyyppiä. Eniten otsasuonia rajan tuolla puolen pistää tykyttämään juurikin se fakta, että vain suunnilleen joka viideskymmenes osaa englantia, varttuneempi väestö ei sitäkään vertaa. Kaikki kaupat, kyltit ja ohjeet ovat (luonnollisesti) venäjäksi kirjoitettuja, eikä niistä näin ollen tajua piirun vertaa – ja mitä todennäköisemmin et löydä läheltäsi tyyppiä, joka niitä osaisi sinulle tulkata englanniksi. Tälläkään reissulla emme tavanneet yhtäkään asiakaspalvelijaa, joka olisi osannut englantia – ei ravintolassa, ei kioskeilla, ei edes Murmanskin suurimmassa ostoskeskusessa.

Jan-Migel @ Mr. Pink

Asiakaspalvelijoiden perusilme Venäjällä on aika nyrpeä. En kiellä sitä, etteikö meillä täällä kotomaassakin olisi iso nippu työhönsä leipääntyneitä tyyppejä, mutta Venäjällä asiakaspalvelijoiden perusilme on paikasta ja ajasta riippumatta nyrpeä. Oletuksenahan tässä voisi ajatella, että kun asiakaspalvelija näkee ulkomaalaisen lähestyvän, hän piiloutuu kuoreensa, ja vaikuttaa siksi nyrpeältä. Kenties hän aavistaa, ettei yhteistä kieltä ole, ja sillä tavoin estää kielimuurista johtuvia kiusallisia tilanteita ylipäätään syntymästä. Vaan ei. Uteliaana suomalaisena kysäisin hienovaraisesti eräältä paikalliselta, että eikö asiakaspalvelijoita velvoiteta palvelemaan hymyssä suin? Ei todellakaan, sain naurun kanssa vastaukseksi, ”meilläpäin pidetään yksityiselämä ja julkinen elämä tiukasti erillä toisistaan, ja mukava täytyy olla ainoastaan yksityiselämässä”. Meillä Suomessa asia lienee juuri päinvastoin? Asiakaspalvelijoita (ainakin pääsääntöisesti) pakotetaan palvelemaan hymyssä suin, mutta työpäivän päättyessä asia on toinen. Useimmilla suupielet valahtavat viisitoista kilometriä alaspäin, eikä kukaan pidä sitä yhtään pahana, tai ainakaan mitenkään erikoisena. Meillä on OK olla inhottava muille ihmisille vapaa-ajalla, Venäjällä ei. 

Niin, asiasta toiseen. Pääsisipä jokainen suomalainen bändi joskus esiintymään Venäjälle. Keikkakulttuuri, etenkin yleisön osalta, on ihan eri luokkaa, kuin mitä meillä täällä. Venäläinen yleisö on kannustava ja innostava riippumatta siitä, mitä paskaa lavalla suolletaan. Vaikka mie olisin mennyt lavalle laulamaan suomalaisia kansanlauluja väärästä sävellajista, niin kaikki olis ollu silti aivan täysillä mukana.



Niin, ja mikä parasta – siellä saadaan aina keikkapaikat täyteen yleisöä, riippumatta artistin nimekkyydestä, kun meillä taas juurikin painavin asia lienee se, kuinka suosittu esiintyjä on massakulttuurin mittakaavoilla. Venäläiset silminnähden arvostavat sitä, jos joku tekee jotain heidän eteensä. Tuntuu, että siellä ollaan loputtoman kiitollisia, jos joku edes yrittää jotain.

Ei muuta kuin menolippu Murmanskiin kaikille - meillä kaikilla lienee mukavasti opittavaa nuilta naapureilta.

-Sone