keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Paulan Kirjasto 14

Heissan taas kaikki iloiset blogitlukijat,

Kylläpä pari viikkoa vierähtää nopeesti. Tuntuu ihan, että vasta eilen PK ilmesty viimeksi. No kumminkin, tällä kertaa Paulan Kirjasto keskittyy uunituoreeseen, tapetilla olevaan teokseen. Ei, kysymyksessä ei ole suinkaan pullapitko saatikka liiskattu kärpänen tapetin hienossa kuviossa. Kyseessä on Peter Franzénin teos Tumman veden päällä, joka on vasta noussut uudestaan kaikkien huulille elokuvan muodossa.

Kirja on julkaistu 2010 Tammen toimesta. Sivuja kirjassa on 320, eli ei mikään ylitsepääsemättömän paksu vaan ihan normaalin pituinen ja kokoinen ja näköinen teos.

Peter Franzén on vuonna 1971, silloisessa Kemin maalaiskunnassa, syntynyt suomalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten elokuvista Rukajärven tie, Rööperi, Koirakynnen leikkaaja ja Rölli ja metsänhenki. Lisäksi hän on näytellyt erikielisissä elokuvissa, kuten saksan, viron ja unkarinkielisissä. Perhettä hänellä on sen verran kuin vaimo ja poika.

Kirja sitten: Pieni Pete-poika joutuu elämän koetuksiin, kun tavallinen kotielämä muuttuu kouluun lähdön myötä. Myös perhe-elämä muuttuu. Vanhemmat muuttuvat. Yhtäkkiä Pete huomaa asuvansa äitinsä ja siskonsa kanssa pienessä kerrostaloasunnossa. Isä huutaa rappukäytävässä humalassa ikäväänsä. Äiti käskee lasten olla hiljaa ja keskittyä teeveestä tulevaan elokuvaan. Kaiken lisäksi Peten elämään ilmestyy toinen isä, hänen oikea isä. Vaikka kasvatti isää ei korvaa mikään, hänestä on hauska viettää aikaa oikean isänsä kanssa. Isän myötä Pete tutustuu myös ruotsinkielisiin sukulaisiinsa. Todellinen ihannekuva vanhemmista murskautuu todellisuuden pyörteisiin.

Kirja on fiktiivinen kertomus, joka perustuu osittain Franzénin omiin kokemuksiin. Lukukokemus oli nautinnollinen, tosin paikoin hieman liian todellinen ja liioitellusti kuvattu. Kirja on kerrottu kokonaan pienen pojan näkökulmasta, mikä sai lukijan tarinan pyörteisiin, ja miettimään elämän tärkeitä asioita. Kirjan kannesta voi jo päätellä, että ovi, jota kohti poika on kulkemassa, on portti todelliseen elämään ja ymmärrykseen. Oven takaa paljastuu todellisuus, realistinen näkemys elämään. Kirja ansaitsee 3 ja puoli tähteä.

Tässä kaikki tältä erää. Ensi kerralla on taas vanha kirja. Mikä? Tjaa, son allekirjoittaneelleki vielä yllätys. Ihmettelette varmaan, mikä tuo Kemin maalaiskunta on. No paljastettakoon: se on vuodesta 1979 tunnettu nimellä Keminmaa. Ensi kertaan.

Paula Kronqvist

Lähteet: 
Tammi, Tumman veden päällä
Peter Franzén, wikipedia
Lapin Kirjasto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti