maanantai 25. maaliskuuta 2013

Paulan Kirjasto 9

Heippa taas kaikki blogin lukijat!
Taas on aika palata Paulan Kirjaston tutuissa merkeissä. Toivon, että kirjalistasta oli hyötyä, toivottavasti jokin kirja tärppäsi. Tällä kertaa on vuorossa vanha kirja, todellinen klassikko. Kirjan pohjalta on tehty myös tv-sarja. Joko arvaatte? Kirja on Pieni Talo Preerialla. Tuskin tarvitsee kertoa englantilaista nimeä.

Kirjailijana toimii Laura Ingalls Wilder, joka kertoo tässä kirjasarjassa omasta lapsuudestaan. Aivan, näitä kirjoja on enemmänkin kuin tämä yksi. Kirjan julkaisijana toimii Gummerus ja kirja on painettu 2002. Amerikkalainen alkuteos ilmestyi vuonna 1935 ja ensimmäinen painos suomeksi vuonna 1957. Tämä kyseinen kirja on jo kahdeksas painos. Teoksen on suomentanut sellainen kuin S. S. Taula.

Siinä tärkeimmät faktat. Mutta nyt itse kirja. Kertomus kerrotaan ulkopuolisen silmin. Kirjan päähenkilöitä ovat Ingallsin perhe, isä Charles, äiti Caroline, Mary, Laura ja vauva Carrie. Kirja sijoittuu siihen aikaan, kun amerikkalaiset aloittivat uudisraivauksen, ja laajensivat omaa asuinaluettaan supistamalla intiaanien aluetta. Myös Ingallsit päättävät lähteä kotoisasta Wisconsinin Suuresta Metsästä kohti länttä, missä he aikovat aloittaa uuden elämän. Kirja kertoo, kuinka vankkureilla matkaava perhe selviää matkan rasituksesta ja tielleen tulevista esteistä. Lopulta, kun he päättävät asettua aloilleen, isä Charles rakentaa talon, tallin hevosille ja kaivon. Eikä sovi unohtaa kaikkia vastoinkäymisiä, kuten preeriapalo ja intiaanien vierailut, mitä kirjassa kuvaillaan tarkasti.

Laura Ingalls Wilder (1867-1957) on yhdysvaltalainen kirjailija, joka aloitti kirjoittamisen omasta nuoruudestaan vasta vanhoilla päivillään tyttärensä Rose Wilder Lanen innoittamana. Laura meni naimisiin v. 1885 Almanzo James Wilderin kanssa ja he saivat kaksi lasta, Rosen ja pojan, joka kuoli melko pian syntymänsä jälkeen. Elämänsä aikana Laura toimi opettajana ja ompelijattarena Dakotan territorion De Smetin kaupungissa (nykyisin Etelä-Dakotaa), jonne Lauran perhe lopulta asettui uudisraivauksen aikana.

Annan kirjalle 3 tähteä. Tarina on hyvä ja kerronta monipuolista. Suosittelen kirjaa kaikille, erityisesti vasta alkaneille lukijoille – 13 vuotiaille. Kirjassa ei ole mitään erityistä juonen punaista lankaa, jota kohden tarina pyrkii. Vaikka kirjaa pidetään tyyliltään historiallisena kertomakirjallisuutena, itse luokittelisin kirjan tositapahtumiin perustuvana, elämänkertatyyppisenä lasten- ja nuorten kirjana. Kirja on opettavainen siitä, miten ennen elettiin: kuinka selvittiin elämän tositilanteista.

Tällaista tällä kertaa. Ensi kerralla on taas luvassa uusi kirja. Siihen asti Paulan Kirjasto kiittää ja niiaa.

Paula Kronqvist

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti