Eilisesta lähetyksestä

Ennakkokäsitys: Radio-ohjelman tekeminen on sairaalloisen vaikeaa.

Eilen olin ekaa kertaa elämässä nuorisokanava Hertzilän taajuuksien siistimmällä puolen, eli studiossa itekin ulisemassa. Ei voi kuitenkaan sanoa, että ekaa kertaa lipumassa radion aalloilla, oonhan kerran aikaisemminkin ollu - nimittäin vjenäläisessä radiossa. Mutta, ehkä nyt puhutut asiat oli jokseenkin enemmän ymmärrettäviä, kuin venäjän radiossa, ehkäpä eiliset horishii, harashoo ja potsloi sen jo paljastivat. Mutta yhtään valehtelematta tai laittelematta Lapinlissää: oli ihan mieletöntä olla on-air.

...Jos siis ei oteta huomioon sitä, että pieni jännityksen aiheuttama kakkakikare lämmitteli kalsareissa koko sen kakstuntisen, mitä Jesseshow ft. meisi kesti.

Saattaa olla, että joillekin ihmisaluille pelkästään edellä oleva pömpeli aiheuttaa hikikarpaloiden kerääntymisen niskaan, niin se teki alakuunsa allekirjottaneellekki. Kauhiasti liukuja, joita on äärimmäisen helppo väännellä juurikin väärää liukua väärään aikaan - tai unohtaa biisin ajaksi juontomikit päälle, jolloin taajuuksilta kuuluu Suomen viihdemaailman kuumimman hitin sijaan juontajan sulosointuja, fiilistellessään tuttujen biisien tahtiin. Joita siis ei missään muodossa ole tarkoitettu kuulijoiden korville. Ja on mahdollista, että tietotekniikan epäihmelapsena saat sotkettua koko alueen lähetykset. Tai ramppikuume yltyy niin kovaksi, että ainoa, mitä radioaalloilta kuuluu, on ahdistuneen kuuloinen vinkuna, josta tunnistettavissa ovat ainoastaan epämääräisen kuuloiset hei ja kiitos hei. Tai, tai, tai...

Näillä ennakkoajatelmilla tallustelin mukaan Jessen lähetykseen. Normaalisti Jesseshow on yhden miehen esiintyminen, kuten nimestä voi jo päätellä. Ja vieläpä sairaan hyvä show. Mutta, minä kernaasti ja onnellisena sain ottaa osaa lähetykseen, ja lyhyen vierailun sijaan istua tallitinkin studiossa koko lähetyksen kestävän ajan - kaksituntia. Ja sain todistaa kaikki epäonnistumiseen viittavat aikasemmat väitteeni vääräksi. Helppoa se on kun osaa, eikä oppiminenkaan ole tähtitieteellistä.

Puolessa välissä lähetystä hyppäsin minä valjaksiin, ja aloin painelemaan nappuloita ja säätelemään liukuja vimmatusti. Eikä se ollutkaan piirunkaan vertaa niin vaikeaa, kuin millaiseksi olin sen päässäni luonut. Muutamia pikkuviboja luukunottamatta, hengissä selvittiin, ja vieläpä höystettynä hyvällä palautteella.

Siksi, miksi kerron teille olleeni inhimillisesti jännäkakka housuissa ekasta lähetyksestäni; tuosta pömpelistä, kaikista liu'uista ja tietokoneohjelmista, on se, että kannattaa unohtaa kaikki ennakkoluulot ja -käsitykset, ja tulla kokeilemaan ja tekemään. Voi olla, että siitä saa melekosen kipinän tulevaisuuden radiohommien varalle, tai sitten toteat, ettei nämä meiningit ehkä ole sinua varten. Mutta, et saa ikinä tietää, jos et ikinä kokkeile.



Loppupäätelmä: Ihmisiäpä ne radiojuontajat näyttää kovasti olevan, niin valtamedioissa, kuin myös täällä paikallisella tasolla. Ja nyt oon kokemusta rikkaampi. Voisikko sieki olla?

-Sone