Kanat ovat todella
mielenkiintoisia eläimiä. Monet ajattelevat varmaan, että ne ovat
vain tylsiä ja yksinkertaisia. Eikös ne siinä tapauksessa ole mitä
parahinta seuraa?
Kesäkanala on parasta mitä
kesäksi voi toivoa. Kolme kanaa ja kukko. Eipä tarvitse koko kesänä
ostaa kaupasta kananmunia ja silti niitä on yli omien tarpeiden.
Talon pihassa ei pysy hengissä mitkään istutukset, kun kanat
pääsevät valloilleen. Niiden lempi kylpypaikka tulee nimittäin
olemaan se sinun kauan kasvattamasi ja siistinä pidetty kukkapenkki,
jota et missään nimessä halunnut ikinä hävittää. Nyt se päätös
ei ollutkaan enää sinun. Hyvä, eikö vain?
Harmiksi eteen tulee muutto ja
eihän kanoja raski pataan laittaa. Kanat tutuille ja diili
siitosmunista uuden paikan sattuessa eteen.
Ja nyt siihen itse asiaan.
Voi sitä autuutta, kun löysimme
omakotitalon, johon voidaan avopuolison kanssa muuttaa. Heti
tiedettiin, että pihalle tullaan kesällä rakentamaan eristetty
kanala. Meillä oli melkein kolme kuukautta aikaa suunnitella
millainen kanalasta tulee, mihin se rakennetaan ja mistä hankitaan
tarvikkeet. Meinattiin ostaa valmis työmaaparakki, joka olisi ollut
eristystä vaille valmis kanala. Harkittiin sukulaisten peltisen
puuliiterin siirtoa ja eristämistä. Jopa vanha puinen rehuvarasto
oli harkinnassa. Kaikessa vain oli muttansa ja kalliiksi tulee.
Päädyimme rakentamaan kanalan alusta saakka itse.
Kaikki puutavara ja naulat piti
ostaa itse. Onneksi peltikatto saatiin sukulaisilta, sekä ulkoaidan
verkko – se vain piti käydä itse Simosta punkkien seasta
kaatamassa. Noin puoleen koppiin saatiin eristeetkin ilmaiseksi,
mutta siihen toiseen puoliskoon piti käydä ostamassa. Huomattiin,
ettei se todellakaan mitään halpaa puuhaa ole, tämä kanalan
rakentaminen siis.
Rakentamisen ohessa laitettiin
hautomakone hurraamaan ja sisään kahdeksan munaa. Yksi muna ei
ollut hedelmöittynyt, mutta muut lähtivät kasvamaan.
Kaksikymmentäyksi päivää niitä piti kolme kertaa päivässä
kääntää ja veden määrää sekä lämpötilaa vahata. Sitten
tipuja alkoi kuoriutua!
Oli se ihana tunne kun näki
ensimmäisten tipujen kuoriutuvan. Eikä mennyt päivääkään
siitä, kun viimeinen tipu kuoriutui, kun me jo haettiin seuraavaan
satsiin munat.
Vaikka ensimmäisestä satsista
tipuja jäi neljä ja toisesta seitsemän, niin alkuperäisistä on
jäljellä enää yhdeksän ja neljä on ostettu tai haettu muualta.
Tiesittekö, että kanoillakin on
selvästi havaittavissa olevia persoonia aivan kuin koirilla. Eikä
ne ole sen tyhmempiäkään – niille voi opettaa mm. agilityä,
ihan kuten koirille. Minulla onkin suunnitteella ostaa koiran
naksutin ja alkaa treenaamaan minun lellikkikanan, Vohvelin kanssa
kyseistä lajia.
Vohveli on meidän kanoista se
kaikkein suosituin, lellityin, hemmotelluin. Syy lienee minun. Sillä
kun ensimmäisenä kuoriutuneet tiput olivat meillä sisällä
häkissä ja osin huoneen lattian vallanneina, Vohveli oli niistä se
pienin (vaikka niin se on vieläkin). Kun muut kasvoivat ja
hyppäsivät noin 40cm korkeudessa olevalle sohvalle, niin mitä
Vohveli teki? Itki – tai huusi, koska oli yksin - alhaalla
lattialla koska ei päässyt hyppäämään sohvalle. Sitä kävi
sääliksi ja se piti joka kerta käydä erikseen nostamassa muiden
tykö. Tätä jatkui viikon, ennen kuin se oppi itse hyppäämään.
Tästä alkoi kuitenkin lelliminen.
Nykyään kun kanat ovat olleet
ulkona vapaina ja takaoven jättää auki, niin ei aikaakaan kun
Vohveli on ollut sisällä etsimässä ruokaa ja seuraamassa kuin
koira. Aivan muidenkin lemmikkien tavoin se osaa ilmoittaa, koska on
nälkä ja koska se tahtoo jotain.
Harmiksemme toista yhtä suurta
persoonaa meillä ei ole huomattu. Vaikka jokaisella se silti on.
Otetaanpa esimerkkinä vaikka
meidän uusin tulokas Mimi. Joka on ainoa maatiaisristeytyskana mitä
meillä on. Mimi on myös ainoa väritykseltään harmaa kana, kun
muut ovat joko ruskeita tai valkoisia. Se on se pienin, paanan
pohjimmainen joka on mieluummin omissa oloissaan yksin sisällä
orrella, kuin muiden kanssa ulkona laiduntamassa vielä vihreää
ruohoa.
Toinen esimerkki voisi olla
meidän ykköskukko Vinha, eli Vinkku. Siitä ei ole epäilystäkään,
etteikö se oli ykkönen meidän kolmesta kukosta. Nuorempaa veljeään
Kantaa tämä vähän lellii ja antaa välillä tehdä mitä haluaa,
mutta meidän uutta vielä nimetöntä kukkoa se pompottaa koko ajan
johonkin suuntaan. Tai näin oli vielä jokin aika sitten, ennen kuin
Vinkku joutui uuniin.
Oli sekin kokemus. Kun pienestä
asti seurannut kukon kasvua ja nyt katsoi kuinka avopuoliso sen
teurasti ja laitettiin uuniin. Vaikka tämä oli ensimmäinen itse
tehty, eli aikamoinen harjoituskappale, niin parempaa se kyllä oli,
kuin kaupan kanat! Siitä ei ole epäilystäkään. Omien kanojen
munatkin ovat paremman makuisia ja kirkkaamman keltaisia, kuin
kaupasta saadut.
Kun kanat ovat vapaana, ulkona ei
voi tehdä mitään yksin. Aina ne tulee paikalle työnjohtajiksi
tarkistamaan työnlaatua ja tutkimaan paikkoja.
Todella
hyvin kaverit osaavat myös ilmoittaa kun haluavat valtaamaan koko
pihan. Jos siis ei olla niitä sinne tarpeeksi aikaisin päästetty.
Eräänäkin päivänä, ei kello ollut varmaan kuin maksimissaan
kaksitoista kun ihmeteltiin mikä ihme meininki kanahäkissä on.
Ikkunasta katsottiin ja tajuttiin että kaksi pirulaista on aidan
väärällä puolella! Meidän Vinkku ja toinen vanhimmista omista
kanoista oli päättäneet hypätä kaksimetrisen aidan yli
vapauteen… Onneksi ensi kesänä häkki katetaan – se on
pakollista muuttolintujen takia.
Toisella
kertaa en itse ollut paikalla, mutta kyllä sain naurut illalla
kotiin päästessä, kun avopuoliso kertoi jahdanneensa yhtä
kanoista säkki pimeässä pitkin pihaa! Oli siis mennyt sulkemana
kanalan luukkua ja huomannut yhden puuttuvan. Kyseinen pakolainen oli
kököttänyt aidan päällä. Ja eihän se tietenkään antanut
siinä hepakassa mielentilassa (oli jahdattu sisältä ulos ja
hypännyt ylös karkuun) ottaa kiinni vaan lähti karkuun. Jotenkin
oli kuitenkin onnistunut saamaan kanan pihalta kiinni ja takas muiden
luo lämpimään.
Kolmannessa
kiinniotto tilanteessa olin taas itse mukana. Oltiin lisätty kanalan
luukulle verho, että lämpö pysyisi paremmin sisällä. Sisälle
koitettiin laittaa kaikkia ja tämä meidän uusi kukko ei vielä
tajunnut että verhosta voi mennä läpi. Jäi ihmettelemään
luukkuun vievälle rampille ja arka kun on ja liian lähelle mentiin,
niin hepakassa hyppäsi korkeutta aidan päälle ja siitä jatkoi
matkaa pää kolmantena jalkana. Sai sitä tovin jahdata pihaa
ympäri, että sai taas häkkiin menemään. Häkin ovi taas kiinni
ja koitettiin, josko menisi tällä kertaa sisään. Mitä vielä?
Sama uudestaan. Hyppäsi karkuun ja taas oltiin perässä. Kolmas
kerta toden sanoo. Jäätiin tällä kertaa molemmat häkin
ulkopuolelle, kun oli näyttänyt siltä, että meidän läsnäolo
ressasi vielä. Ei vieläkään verhosta läpi ja taas se sai hepulin
– tyhjästä. Hyppäsi aidalle vastakkaiselle puolelle, kuin me
oltiin. Kiersin sinne, että jos saataisiin estettyä karkaamasta.
Hyppäsi siitä sitten toisen laudan kautta kanalan katolle… Olekko
tosissas?! Avopuolisolla meni järki ja potkasi kanalan seinää pari
kertaa ja johan tuli huutaen ja lentäen kukko alas ja taas karkuun.
Kävin nostamassa verhon ja vihdoin sen jälkeen kukko tajusi sisään
mennä.
Nyt
on sitten kanat loukussa sisällä lämpimässä, kun pakkasta alkaa
olla jo aika hyvin. Sitäkin protestoidaan joka kerta kun kanalaan
menee.
Tässä
nyt oli suht lyhyesti kanalan arkea. Puolethan tästä jäi
kertomatta, mutta toisella kertaa sitten.
- Tiia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti