Pieni tyttö vailla auttajaa osa 5

Pieni tyttö vailla auttajaa on kertomus, joka ilmestyy Adapterin blogissa aika ajoin. Kaikki tarinan osat löydät löydät tämän linkin alta.

Istahdin keittiön pöytään, omassa harjoittelu kämpässäni mihin muutin vähän aikaa sitten. Join kahvia ja juttelin samalla facebookissa mieheni kanssa. Meillä tuli täyteen juuri eilen puoli vuotta. Olen niin onnellinen, enkä aio päästää häntä irti. Pitäisi vain miettiä mihin lähteä opiskelemaan, en kuitenkaan haluaisi lähteä kauas, koska rakastan miestäni ja haluan seurustella hänen kanssa. Olisi aika vaikeata, koska illalla olisin takaisin perillä kotona, ehtisin olemaan muutaman tunnin mieheni kanssa ja taas nukkumaan koska aamulla aikainen herätys. Ouluun kestää kuitenkin se pari tuntia bussilla. Esimerkiksi.

Kunnes olin juonut kahvin, päätin lähteä ulos tupakille, kävelin tien laitaan ja sytytin tupakan. Pitäisikö lähteä tänään mieheni luo kylään. Olisi ihan kiva. Ei täälläkään jaksa koko aikaa olla. Heitin tupakan maahan, ja kävelin takaisin kämpille. Istahdin sohvalle katsomaan televisiota.

Jotain tylsää matlockkia.. Ei jaksa. Olen ehkä vähän tylsistynyt täällä uudessa kämpässä, mutta nyt sain vihdoin sen oman rauhan, ja saan liikkua itsenäisesti. Päätin lähteä bussi pysäkille. Kun bussi tuli, istahdin kyytiin ja kuuntelin musiikkia matkan ajan. Kunnes oltiin Kemissä, lähdin kävelemään lidlin kohdalta kohti mieheni asuntoa.

Koputin mieheni ovelle. Mies avasi.

-          No hei kulta, mitäs sä täällä? hän kysyi.

-          Päätin tulla käymään ku oli tylsää, sanoin.

Astuin sisälle ja suutelin miestäni. Olin tosi onnellinen. Otin takin pois ja istahdin hänen viereen sohvalle katsomaan televisiota.

-          Mä olen tosi onnellinen ku oon sun kanssa. Mä oon muuttunu paljon aikuisemmaksi nytten. Ei oo enää kauaa niin kukaan ei estä enää meitä missään, voin tulla yöksi tänne jne.. Rakastan sua, sanoin.

-          Voi kulta, kyllä mäki olen onnellinen.

 Halasimme toisiamme, se hali tuntui lämpimältä. Ei enää valehtelijoita, ei draama parisuhteita, nyt vain me kaksi onnellinen pari.

Tuli aika kun piti lähteä takaisin, mieheni heitti minut linja-auto asemalle autolla. Suutelimme, ja hän lähti takaisin kotiin.

Istuin bussissa korvakuulokkeet korvilla ja mietin elämän salaisuuksia. Kunnes piti jäädä pysäkillä takaisin nklle, omaan kämppään. Kello oli jo 9 illalla niin piti lähteä nukkumaan, koska aamulla aikainen herätys.

Enää alle 5 kuukautta niin asuisin omassa kämpässä, ei paha. Mä kyllä kestäisin tämän.

Lukijoille: Tämä on viimeinen osa. Jos haluatte lisää, voitte pyytää, kommentteja saa varmastin tuohon alas :)