lauantai 19. lokakuuta 2013

North will rise again!

Connecting young barents -projektin viimeinen varsinainen nuorten ryhmätapaaminen on juuri nyt käynnissä Tornio-Haaparannalla. Projektissa on mukana kolme maata; Venäjä, Suomi ja Norja. Tapaamisia on ollut jokaisessa projektin maassa, alkaen Norjasta vuoden päivät sitten, jonka jälkeen nuorukaiset kävivät valloittamassa Inarinaisten sydämet ja sielut, vaikkakaan siellä ei niin hirveästi niitä valloitettavia edes ole, koska asukasmäärä ei huitele pilivissä. Niin. Murmanskissa käytiin alkuvuodesta, reissukertomuksen voit selata läpi täältä, jos tahdot. Niin, ja nyt ollaan tässä, ehkäpä viimeistä kertaa tapaamassa näin isolla porukalla projektin myötä - vaikkakin rajaton yhteistyö jatkuu (ja kukoistaa). Connecting young barents -projektin tarkoituksena on ollut juurikin yhdistää Pohjoismaiden nuorukaisia musiikin ja median keinoin. CYB on tuonut yhteen eri-ikäisiä ja -näköisiä tyyppejä, joita yhdistää intohimo musiikkiin, sekä Pohjoinen syntyperä. 


(c) Tero Titoff
Vaikka välimatkat maiden välillä ovat varsin pienet, on silti välillä valtavatkin kulttuurierot lähes käsin kosketeltavia, etenkin kun katseet suunnataan Itään päin. Kuitenkin kaikista löytyy niin rutkasti samoja piirteitä, mitä taas ei ehkä huomaisi niin kovasti, jos yhteistyötä tehtäisiin vaikkapa Zimbabwen kanssa - vaikkakin loppujen lopuksi ihmiset ovat jokapuolella samanlaisia. Ehkäpä kaikki täällä ovat tietyllälailla karaistuneet Pohjoisen olosuhteissa, ja näin ollen kaikkien välillä vallitsee hiljainen, salainen, rikkoutumaton yhteys.



CYB:in Suomen konserttiosuudet kantaa nimeä Rajarock, joka omaa jo pitkät perinteet - aina kahdeksankymmentä luvulle asti. Ensimmäinen Rajarock on järjestetty aikanaan Utsjoella, ja tapahtuma sinällään on ollut kaikki nämä vuosikymmenet Pohjoisen suurin nuorille suunnattu musiikkitapahtuma. Rajarock täyttää ensivuonna 25 vuotta, ja sitä lienee syytä juhlia viikko tolokulla - on se sen verran hieno saavutus. Osa näistä tämänkin vuoden tekijöistä on ollut mukana alusta asti (Luoja paratkoon), kun taas me ollaan hypätty remmiin vasta muutama vuosi sitten. Kuka tietää, nostetaanko me skumpat sitten kun Rajarock täyttää 50 vuotta.

Rajarockin myötä järjestettävä tapaaminen on tällä kertaa neljä päivää kestävä, ja vieraat ovat saapuneet tänne jo torstai-iltana, päätyen heti savusaunan lempeään käsittelyyn - ja tietysti saaden kupunsa täyteen paikallisia antimia. Eilinen meni tiiviisti Lappian musiikkitalolla työntouhussa. Soittimet lensivät selkään jo varhain aamusta, ja musatalon studiot viritettiin äänitysvalmiuteen nuoria muusikonalkuja varten. Samaan aikaan me valmistauduttiin toisaalla levittäen valokuvastudion taustakankaat hollille, ja kameran valmiuteen. Bändit kävivät äänittelemässä demoja päivän aikana Pop&Jazz konservatorion musiikkiteknologi -opiskelijoiden ottaessa ääntä vastaan. Sen jälkeen kaikista otettiin promokuvia, sekä ulkoilmassa että juurikin siellä sisästudiolla. Lisäksi videokameran nauhat kuluivat tiuhaan tahtiin, kun halusimme tietää kaikesta kaiken, ja vielä saada sen nauhalle.



Rajarock 2013 on tänään. Lauteille astelee Norjasta Approaching Pluto, joka on hurmannut jo tuhannet (naispuoliset...) kuulijat eripuolilla Pohjoismaita. Bändissä on neljä jäsentä, ja he soittavat itse tekemiänsä pop/rock -sävytteisiä kappaleita, joista suurin osa vähintäänkin sivuuttaa rakkautta. Bändi saa ainakin allekirjottaneiden jalat vipattamaan vimmatusti, eivätkä he mitenkään varsinaisesti vastenmielisiltäkään näytä (heidän bändikuvansa koristavat meidän molempien jääkaappien ovia).



Toinen norjalainen kokoonpano on Iron Bound, jonka jäsenet ovat täysi-ikäisiä, tai ainakin ihan pian ovat. Heistä jokainen on aktiivinen musiikinharrastaja vapaa-ajallaan, ja bändin rumpali kirjoitta lyriikat näihin Trash-metal kipaleihin. Vaikka bändin musiikki ei ehkä tyylilajillisesti nouse meidän lemppareihin, niin siltikin sitä löytää itsensä yleisön sijasta riehumasta haltioituneena taitavasta soitosta. (Tässä välissä kirjoittajat pitivät lakisääteisen tauon - kun ensimmäisenä mainittu bändi alkoi tekemään soundcheckiä illan konserttia varten - siellä oltiin, lavan reunalla, verhojen takana piilossa hihittelemässä).



Suomesta mukaan tuli Osallisuusorkesteri, joka on koottu lahjakkaista musiikinharrastajista akselilla Ivalo-Kaamanen-Sevettijärvi-Inari. He eivät liiemmin päässeet harjoittelemaan yhdessä ennen Rajarockia, vaan jokainen harjoitteli tahollaan, missä ikinä sattuikaan sillä hetkellä oleskelemaan. 

Solution In Blood on toinen suomalainen kokoonpano, he ovat paikallisia nuoria hevijätkiä. Nuoresta iästä huolimatta he ovat varsin eteviä soittajia. Lisäksi lauteille astelevat Torniosta Umpisuoli, sekä Haaparannalta Apparition.

Venäjältä puolestaan vieraaksi on saapuneet Hey, Gagarin!, joka soittelee ilman solistia mukavan leppoisia funkahtavia ja jazziin meneviä soundeja. Yksi bändin jäsenistä soittaa saxofonia, ja onkin hommassaan melkoinen. Scumbriя on myöskin Venäjältä saapunut poppoo, ja he soittelevat HC punkkia, joka myöskin pistää melkoisesti housujen puntit tutisemaan. 

Se siitä tällä erää, soundcheckit jatkukoon ja juhlat alkakoon. Musiikkitalolle siis. Vaikka polokuautolla.

Kaikki kuvat (c) Iina Körkkö, jos ei toisin mainita.

PS. terveisiä Hookkanille ja Matille!

Teksti: Sone & Iina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti